OLYMPIALAISET Politiikka on aina kulkenut huippu-urheilun kanssa käsikynkkää. Vaikka Kansainvälinen Olympiakomitea ja eri urheilulajien kattojärjestöt mielellään korostavat epäpoliittisuuttaan, on huippu-urheilu tosiasiassa ollut aina merkittävä kansainvälinen propagandaväline.
Moskovassa 1980 järjestetyt kesäolympiakisat jäivät historiaan kisajärjestäjien propagandan ja kansainvälisten poliittisten kiistojen absurdiksi huipentumaksi. Peräti 48 maata boikotoi kisoja, mutta kisajärjestäjät saavuttivat tavoitteensa.
Neuvostoliitto oli vuonna 1979 aloittanut sotatoimet Afganistanissa tukeakseen paikallisia vallanpitäjiä. Yhdysvallat päätti vastatoimena boikotoida Moskovan olympiakisoja. Boikottirintamaan liittyi lopulta 47 maata.
Moni Euroopan maa kilpaili Moskovassa olympialipun alla ilman kansallistunnuksia. Eurooppalaisista ei-kommunistisista maista vain Suomi, Ruotsi, Itävalta, Kreikka, Kypros ja Islanti kilpailivat kansallistunnuksillaan.
Boikotti ei täyttänyt tavoitteitaan, vaan itse asiassa auttoi kisajärjestäjiä. Neuvostoliitto voitti peräti 80 kultamitalia. Urheilumenestyksellä rakennettiin Neuvostoliitossa kansallistuntoa.
Vuonna 1980 Neuvostoliitto eli pääsihteerinsä Leonid Brezhnevin pysähtyneisyyden ajaksi nimetyn kauden viimeisiä vuosia. Kommunistisen jättivaltion talous yskähteli jo pahasti, mutta se ei estänyt Neuvostoliittoa investoimaan jättisummia olympialaisiin, joihin maalla ei todellisuudessa olisi ollut varaa.
Kisojen tarkoituksena olikin todistaa neuvostoliittolaisille itselleen, että Neuvostoliitto olisi maailmanmahti. Suljetussa jättivaltiossa oli paljon toisinajattelijoita, joista moni tietysti piti mielipiteensä salassa.
Ennen kisavieraiden saapumista Moskovassa tehtiin tarpeellisia järjestelyjä. Laitapuolen kulkijat toimitettiin kisojen ajaksi Moskovasta pois, jotta sosiaaliset ongelmat eivät olisi olleet kisavieraiden nähtävillä.
Moskovalaislapsista suuri osa toimitettiin puolestaan kommunistiselle kesäleirille. Länsimaisten kisavieraiden tapaamisella olisi voinut olla lapsiin turmelluttava vaikutus.
Neuvostoliitto ei ollut rehti isäntä. Keihäskisassa stadionin portteja availtiin parempien tuulenvireiden toivossa, kun neuvostoliittolainen heittäjä oli vuorossa.
Keihäskisassa kultamitalin voittanut Neuvostoliittoa edustanut latvialainen Dainis Kula ei olisi voittanut kultaa, jos toimitsijat olisivat toimineet rehellisesti. Kula pääsi kolmelle jatkokierrokselle, kun lappeelleen päätyneestä kaaresta ”löydettiin” merkki nurmesta ja heitto päätettiin mitata.
Muissakin heittolajissa neuvostoliittolaisia suosittiin erityisistä mittauskulmista. Miesten kuulantyöntö ja kiekonheitto aiheuttivat jossitteluja.
Kolmiloikassa brasilialainen Joao Carlos de Oliveira menetti kultamitalinsa, kun hänen kaksi pisintä venytystään katsottiin yliastutuiksi, vaikka tosiasiassa hän oli astunut lankulle sääntöjen mukaisesti. Neuvostoliitto otti virolaisen Jaak Uudmäen johdolla kaksoisvoiton. De Oliveira jäi pronssille.
Moskovan olympialaisissa ei todettu yhtään dopingkäryä. Todellisuudessa Neuvostoliiton ja muiden kommunistimaiden urheilumenestys perustui useissa lajeissa kiellettyjen aineiden käyttöön.
Myös neuvostoliittolaisyleisö toimi epäurheilijamaisesti. Ulkomaalaisten urheilijoiden suoritusten aikana buuattiin äänekkäästi, jos neuvostoliittolaisen urheilijan mitali oli uhattuna.
Kisavieraiden valitukset kaikuivat kuuroille korville. Buuauskonsertit jatkuivat läpi kisojen.
Moskovan olympiakisat olivat propagandatapahtuma Suomessakin. Kommunistiset lehdet Kansan Uutiset ja Tiedonantaja raportoivat kisoista huomattavasti tiiviimmin kuin muista urheilutapahtumista. Molemmat korostivat kisajärjestelyjen erinomaisuutta.
Juttuvinkki: Totta se on, Suomi oli mukana Moskovan 1980 olympiajalkapalloturnauksessa!
Kansan Uutiset otti kantaa myös 46 kultamitalia voittaneen DDR:n menestyksen taustoihin. Lehden mukaan itäsaksalaiset menestyivät, koska DDR innosti kansalaisiaan kuntoilemaan.
Puolueettomat lehdet kiinnittivät Suomessa huomiota kisavilppeihin, joskin maltillisesti. Olihan Suomella ystävälliset hyvät suhteet suureen itänaapuriinsa. Vuonna 1948 solmittua YYA-sopimusta pidettiin ikuisena.
Euroopan länsimaat eivät kilpailleet Moskovassa edes kansallistunnusten alla, mutta Suomesta itse valtionpäämies, tasavallan presidentti Urho Kaleva Kekkonen saapui Moskovaan kisavieraaksi. Suomessa Kekkosen vierailusta Moskovaan uutisoitiin yhtä paljon kuin itse kisatapahtumista.
Suomen televisiossa näytettiin Kekkosen muhkeaa kalansaalista, jota neuvostoliittolainen sukeltaja epäilemättä oli avittamassa.
Vuonna 1980 Kekkonen kärsi jo muistisairauksista, mutta media piti asian taitavasti piilossa. Vaikeneminen loppui vasta 1981, kun Kekkonen ei enää kyennyt hoitamaan presidentin tehtäviään.
Leonid Brezhnev oli hänkin Moskovan olympialaisten aikaan jo sairas mies. Brezhnevin poissaolevuus oli havaittavissa hänen julkisissa esiintymisissään, mutta Neuvostoliiton johdossa hän jatkoi kuolemaansa saakka vuoteen 1982.
Brezhnev ja Kekkonen tuskin osasivat ennakoida 1980-luvulla tapahtunutta poliittista kehitystä. Afganistanin sodan 1988 hävinnyt Neuvostoliitto hajosi jouluna 1991 taloudelliseen mahdottomuuteensa. Idänkaupan romahduksen myötä valtavaan talouslamaan ajautunut Suomi irtisanoi heti YYA-sopimuksen.
Venäjä toipui 1990-luvun kaaoksestaan ja järjesti olympialaiset 2014 Sotshissa. Kyse oli vain talviolympialaisista, mutta kaikkien kisoihin liittyneiden rakennushankkeiden kokonaiskustannukset mukaan luettuna ne olivat historian kaikkien aikojen ylivoimaisesti kalleimmat olympialaiset, kuten Moskovan 1980 olympialaiset olivat olleet aikoinaan.
Taloudellisesti Sotshin kisaprojekti oli järjetön, mutta poliittisesti sille löytyi järjestäjämaasta perusteluja, joita ei uskallettu vastustaa. Venäjä halusi näyttää kansalleen ja ulkomaailmalle olevansa moderni valtio, joka pystyy järjestämään megaluokan tapahtumia.
Sotshin kisojen järjestelyt olivat kieltämättä erinomaiset. Venäjällä Sotshin kisoja muistellaan yhä kansakunnan merkittävänä voimannäyttönä. Kisoihin kohdistuva kritiikki, kuten kymmenien miljardien budjetin kyseenalaistaminen, syyllistetään lännen propagandaksi.
Muutama vuosi sitten paljastui, että Venäjä syyllistyi Sotshissa valtiovallan hyväksymään järjestelmälliseen dopingvilppiin. Rangaistukseksi Venäjä joutui kilpailemaan Pyeongchangin 2018 talviolympialaisissa ilman kansallistunnuksiaan. Venäjällä moni piti rangaistusta oikeusmurhana.
Teksti Otto Palojärvi
Lue myös: Dopingilla rakennettu urheilumahti romahti 30 vuotta sitten – maailmanennätyksiä yhä voimassa
Kommentoi Facebookissa