AKTIIVIMALLI Työttömyysturvan aktiivimallista on tarkoitus luopua ensi vuoden alusta. Sen jälkeen työttömyysetuutta saavan henkilön aktiivisuutta ei enää seurattaisi mallin mukaisesti eikä aktiivimalli leikkaisi 1.1.2020 alkaen kertynyttä työttömyysetuutta.
Sosiaali- ja terveysministeriö kertoo, että jos työttömyysetuutta on aiemmin aktiivimallin perusteella alennettu, se palautuisi normaalin suuruiseksi vuoden 2020 alusta. Tammikuussa maksuun tuleviin, mutta vuonna 2019 kertyneisiin työttömyysetuuksiin aktiivimallin leikkurit vielä vaikuttaisivat.
Aktiivimallin kumoaminen edellyttää työttömyysturvalain muuttamista. Hallitus antoi asiaa koskevan esityksen 7. marraskuuta.
– Epäoikeudenmukainen aktiivimalli leikkasi työttömyysturvaa yli 100 000 työttömältä ilman, että mallin työllisyysvaikutuksia kyettiin osoittamaan. Aktiivimallin leikkuri ja velvoitteet puretaan 1.1.2020 ja sosiaaliturvan uudistamisessa siirrytään eteenpäin, sosiaali- ja terveysministeri Aino-Kaisa Pekonen sanoo.
Aktiivimallin kumoamisen vuoksi muutettaisiin myös työttömyysetuuksien rahoituksesta annettuun lakiin ja työttömyyskassalakiin sisältyviä ansiopäivärahan valtionosuutta koskevia säännöksiä. Näillä muutoksilla ei ole vaikutusta työttömille työnhakijoille maksettaviin etuuksiin.
Esitys liittyy valtion vuoden 2020 talousarvioesitykseen ja on tarkoitettu käsiteltäväksi sen yhteydessä.
Kun eduskunnan täysistunnossa oli keskiviikkona esillä hallituksen esitys työeläkelainsäädännön ja sairausvakuutuslain muuttamiseksi kansanedustajia hämmästytti, että ministeri Aino-Kaisa Pekonen ei esitellyt lakia. Hän myönsi, ettei ollut valmistautunut siihen.
– Lupaan teille edustajat, että täällä aina ylpeydellä esittelen tämän hallituksen esityksiä ja omia lakiesityksiäni, mutta todettakoon, että tämä esitys on viime kaudelta jäänyt esitys, jonka nyt sitten tämä hallitus tuo tänne teille käsiteltäväksi, ministeri selitti.
Kommentoi Facebookissa