AUTOT Alfa Romeo on maineeltaan lähes myyttinen italialaismerkki, jonka historiaan on kuulunut niin nousuja kuin laskujakin. Viime aikoina Alfa on saanut nauttia jälleen myötätuulesta, kun sen mallistoon esiteltiin sporttiperinteiden mukaiselle takavetorakenteelle tehty Giulia-sedan. Lisäksi samalta pohjalta kehitettiin Stelvio-niminen katumaasturi taistelemaan yhä suositummaksi muodostuvassa SUV-autojen luokassa.
Jotakin olennaista kuitenkin puuttuu edelleen. Alfa Romeon historia on nimittäin täynnä kauniita kaksiovisia coupéita, jollaista ei ole kuulunut italialaisten mallistoon hyvään aikaan. Alfan viimeiset coupét olivat nelipaikkaiset GT ja Brera, jotka molemmat poistuivat tuotannosta vuonna 2010. Erityisesti GT keräsi kehuja ulkomuotoihin nähden hyvistä sisätiloista, joten käytännöllisyyttäkään ei unohdettu täysin.
Nyt Alfa Romeo on puolestaan kehittämässä Giulian coupé-versiota, josta tulee kaiken muun hyvän lisäksi vielä takavetoinen merkin klassisten sporttimallien tavoin. Auto tehdään sedanin pohjalta, ja korin etupäässä ollaan hyödyntämässä samoja peltiosia neliovisen version kanssa. Kattolinjasta tulee kuitenkin loivempi sekä matalampi, ja toki myös pidemmät ovet ja takakyljet tehdään räätälintyönä coupéa varten. Kaksiovinen saattaa saada myös uuden naamailmeen sen erottamiseksi paremmin neliovisesta.

Vaikka kaksiovisessa coupéssa mennään tyyli edellä, kunnon takatiloista aiotaan silti pitää kiinni. Ne olivat tärkeä myyntiargumentti Alfan viimeisimmässä GT-coupéssa, jossa oli myös hatchback-tyylinen iso takaluukku. Giulia coupéen ei ole kuitenkaan tulossa sellaista, vaan autossa on perinteinen porrasperäkontti neliovisen tavoin. Kaksiovisen version nimeksi saattaa tulla Sprint tai GTA Alfa Romeon perinteiden mukaan, ja lisäksi italialaiset harkitsevat isolla takaluukulla varustettua viisiovista coupéa muun muassa Audi A5 Sportbackin ja BMW 4-sarjan Gran Coupén kilpailijaksi.
Viisiovinen malli on vasta suunnitteluasteella, mutta kaksiovinen coupé voidaan tuoda parrasvaloihin jo tämän vuoden loppupuolella. Myynti pääsisi alkamaan ensi vuonna, ja myös auton tekniikka on ulkomuotojen edellyttämällä tasolla. Huippuversioon on nimittäin tulossa 2,9-litraista tuplaturbo V6:ta ja F1-tyylistä energian talteenottoa hyödyntävä voimapaketti, jonka kokonaistehon uumoillaan nousevan jopa 650 hevosvoimaan.
Hybridiratkaisu perustuu ilmeisesti LaFerrari-hyperautossa nähtyyn HY-KERS-tekniikkaan, ja se on kuulemma jopa teknisesti edistyneempi kuin F1-autojen vastaava systeemi. Painotus on suorituskyvyssä, ja niinpä sähkömoottori antaa erityisesti alakierroksilla rutkasti lisävääntöä. Taloudellisuuskin kohenee mukavana sivuvaikutuksena, mutta sähkömoottorin, akkujen sekä moottorinohjaus- ja jäähdytyslaitteiden sijoittaminen aiheuttaa melkoisia haasteita Alfan insinööreille.
Tupla-ahdettua V6:ta hyödyntävän huippumallin lisäksi tulossa on toinenkin hybridiversio, jossa käytetään kaksilitraista bensaturboa. Sen ja sähkömoottorin yhteistehon pitäisi kivuta 350 hevosvoiman lukemiin, ja lisäksi tarjolle on tulossa neliovisesta Giuliasta tuttuja perinteisempiä moottorivaihtoehtoja. Niiden joukkoon kuuluvat tuplaturbo-V6 ja kaksilitrainen turbonelonen ilman sähköapua, mutta tavallisen Giulian dieselkone voisi olla jo hieman kyseenalainen ratkaisu vauhdikkaan näköiseen kaksioviseen coupéen.
- Lähde Autocar
Kommentoi Facebookissa