IRTISANOMISLAKI Työministeri Jari Lindström esitteli eilen työ- ja elinkeinoministeriön tekemiä muutoksia hallituksen esitykseen, jonka tarkoituksena on heikentää irtisanomissuojaa alle 20 henkeä työllistävissä yrityksissä.
Keskeisiä muutoksia ovat henkilörajan laskeminen alle 10 henkeä työllistäviin yrityksiin, sekä työttömyysturvan karenssien laskeminen 90 päivästä 60 päivään. Myös kritiikkiä herättänyt kohta työntekijän ja työnantajan välisestä luottamussuhteesta on poistettu esityksestä.
Esitetyt muutokset eivät riitä ay-liikkeelle. Ammattiliitot vaativat lähes yhtenä rintamana, että hallituksen on lopetettava koko irtisanomislain valmistelu.
Teollisuusliiton keskiviikoksi julistama lakko maan hallitusta vastaan toteutuu suunnitellulla tavalla. Hallituksen tekemät muutokset esitykseen irtisanomislaista eivät muuta tilannetta mitenkään.
– Irtisanomisten helpottamisen rajaaminen 10 hengen ja sitä pienempiin yrityksiin ei millään tavalla poista itse pääongelmaa eli sitä, että laki kohtelee epätasa-arvoisesti eri yritysten työntekijöitä. Tämä kantamme on tehty hyvin selväksi jo etukäteen, joten hallitus tuntuu tässä nyt työministeri Jari Lindströmin kautta lähinnä härnäävän ay-liikettä, puheenjohtaja Riku Aalto sanoo.
Hallituksen esitys yt-lain kolmikantaisesta valmistelusta on Aallon mukaan sinänsä myönteinen avaus. Tuon ison kokonaisuuden valmistelu jää kuitenkin seuraavalle hallitukselle.
Myös JHL vaatii, että hallitus luopuu kokonaan irtisanomislain valmistelusta.
– Työntekijöiden nöyryyttämisen ja työehtojen murentamisen on loputtava. Kahden kerroksen väki työmarkkinoilla ei kerta kaikkiaan käy. Karenssilla kaupankäynti ei pelasta tätä esitystä, sanoo JHL:n puheenjohtaja Päivi Niemi-Laine.
Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer on pettynyt hallituksen korjattuun esitykseen ja ei voi hyväksyä sitä.
– Asia koskettaisi yli 300 000 työntekijää. Korjattukin esitys asettaa työntekijät eriarvoiseen asemaan ja heikentää työntekijöiden työsuhdeturvaa, SuPerin puheenjohtaja Silja Paavola sanoo.
Myös Akavan Erityisalat on edelleen sitä mieltä, että hallituksen on vedettävä takaisin irtisanomista pienissä yrityksissä helpottava esityksensä.
– Työttömyyskarenssin lyhentäminen kuukaudella lieventää, mutta ei korjaa henkilöperusteella irtisanotulle lankeavan ”tuplarangaistuksen” ongelmaa. Kahden kuukauden karenssi on edelleen pitkä, arvioi toiminnanjohtaja Salla Luomanmäki Akavan Erityisaloista.
Ammattiliitto Pron puheenjohtaja Jorma Malisen mukaan hallituksen korjaukset irtisanomissuojan heikentämiseen eivät poista esityksen ydinongelmia.
– Keskustelunavaus on tervetullut, mutta tosiasia on, että esityksen keskeiset ongelmat ovat edelleen olemassa. Ministeri Lindströmille kiitos pyrkimyksestä keskusteluun. On tärkeää, että keskusteluyhteys säilyy myös jatkossa, Malinen toteaa.
STTK on jo aiemmin todennut, että järjestö ei hyväksy minkäänlaisia työsopimuslain muutoksia, joilla työntekijät asetetaan irtisanomisperusteiden osalta eriarvoiseen asemaan sillä perusteella, minkä kokoisessa yrityksessä he työskentelevät.
– Mitkään vaikutusarviot eivät myöskään puolla hallituksen esitystä, sillä asiantuntijoiden näkemyksen perusteella ei syntyisi lisää uusia työpaikkoja eikä työllisyys paranisi. Sen sijaan epävarmuus ja epäluottamus lisääntyisivät, puheenjohtaja Antti Palola sanoo.
SAK:n liittojen päättäjät kokoontuvat perjantaina yhteiskokoukseen keskustelemaan tilanteesta. Noin 500 liittopäättäjää on koolla Helsingin Paasitornissa, tilaisuudessa linjataan liittojen jatkotoimia hallituksen valmisteleman irtisanomislain johdosta. Hallitus on ilmoittanut jatkavansa irtisanomislain valmistelua.
Lauantaina 6.10. saadaan puolestaan lainsäädännön arviointineuvoston päätös lakiesityksestä.
Kommentoi Facebookissa