Uutiset 12.1.2018 16:50 Länsimetro maksoi yli miljardin, mutta silti tehtiin ikuinen virhearvio – liian lyhyet laiturit! Matkustamisesta Espoosta Helsinkiin piti tulla sujuvampaa, mutta sen sijaan liikenne puuroutui.
Uutiset 12.1.2018 14:32 Postin täysperävaunurekka, rakennusliikkeen kuorma-auto ja henkilöauto anastettiin – rikoksista epäilty vangittu Vangittu 18-vuotias mies on saanut useita tuomioita autoihin kohdistuneista omaisuusrikoksista.
Uutiset 12.1.2018 12:00 Kuuraketille tarvitaan kohta Suomessa lupa – laki avaruustoiminnasta tulee voimaan Avaruuslaki antaa puitteet Suomen kasvavalle avaruustoiminnalle.
Uutiset 12.1.2018 09:30 Hoitoonpääsy terveyskeskuksissa on hieman parantunut – ongelmat johtuvat pitkistä odotusajoista Sijaisilla hoidettujen vakanssien osuus on kasvanut terveyskeskuksissa huomattavasti.
Uutiset 11.1.2018 17:26 Piispan luottokorttikohu oli liikaa – Helsingin seurakuntayhtymä tilaa sittenkin ulkopuolisen selvityksen talousasioista Selvitys tehdään sisäisen valvontajärjestelmän toimivuudesta, johon kuuluu myös luottokorttien käyttö.
Uutiset 11.1.2018 16:15 Raaseporin tasoristeysten turvallisuutta parannetaan – varusmiesten traaginen turma taustalla
Uutiset 11.1.2018 15:46 Venäläiset pysäyttelevät poikkeuksellisen paljon suomalaisaluksia – kostoepäilyt kiistetään
Uutiset 11.1.2018 06:53 Kolmevuotias pikkulapsi harhaili keskiyöllä taskulampun kanssa – nuorisojoukko pelasti kyytiin
Uutiset 11.1.2018 06:40 Kirkko ei tutki piispan luottokorttilaskuja uudelleen – ”On kannettava tarkasti vastuu yhteisistä rahoista”
Uutiset 10.1.2018 15:47 KHO ratkaisi viime vuonna ennätysmäärän asioita – turvapaikka-asiat työllistivät lähes puolet
Uutiset 10.1.2018 14:18 Kansalaisaloite kolahti nyt kansanedustajien etuihin – sopeutumiseläkkeen poistaminen toisi miljoonasäästöt
Uutiset 10.1.2018 10:02 Metsäasiantuntijat varoittavat – tykkylumi on metsässä kuin ”hiljainen kuolema”
Uutiset 10.1.2018 09:21 Yllättävä kyselytulos – kolme neljästä sairaanhoitajasta joutuu tekemään lääkärin töitä
Uutiset 9.1.2018 15:00 Poliisi kiittää selvin päin olleita nuoria – ja julkaisee valvontakamerakuvat, jos katuryöstö ei selviä
Uutiset 9.1.2018 08:49 Suomi ryhtyy venäläisen kaasuputken rahoittajaksi – Fortumin ostotarjous Uniperista hyväksyttiin
Uutiset 8.1.2018 17:35 Metsäkone kaatoi tykkylumipuita – ulkopuolisen päälle pudonnut sähkölinja aiheutti pahoja palovammoja
Uutiset 8.1.2018 16:30 Eduskunta tutki – kolme virkamiestä ja kolme avustajaa ilmoittaa kokeneensa seksuaalista häirintää
Uutiset 8.1.2018 15:30 Poliisi selvitti outoa kuolemantapausta lentokentällä – miehistö oli rauhassa valmistellut konetta lähtöön
Uutiset 8.1.2018 13:38 Kuluttajien maksuhäiriöt jälleen selvässä kasvussa – lähellä kaikkien aikojen ennätystä
Uutiset 8.1.2018 09:21 Lapsille ja nuorille etsitään tukihenkilöitä – keskustelukumppanista aina sporttikummiksi
Uutiset 7.1.2018 16:34 Kadonneen henkilön etsintä merellä vaatii hyvää yhteistoimintaa – kerro läheisille kulkureittisi