AVARUUSSÄÄ Keväällä 2024 koettu voimakas aurinkomyrsky toi revontulet poikkeuksellisesti myös Etelä-Suomeen, kun revontuliovaali laajeni tavanomaista etelämmäs.
– Hämmästelen, miten harva mittausverkko on, vaikka tiedetään, että avaruussään vaikutukset voivat vaihdella alueittain suuresti, toteaa väitöskirjatutkija Otto Kärhä.
– Turvallisuuden kannalta olisi tärkeää lisätä mittalaitteita myös Etelä-Suomeen sekä arktisille merialuille eli alueille, missä mittaverkko on harvempi tai sitä ole, jotta häiriöiden jakautumista ymmärrettäisiin paremmin, Oulun yliopistossa väittelevä Kärhä jatkaa.
Avaruussää tarkoittaa auringosta virtaavan aurinkotuulen ja erilaisten purkausten vuorovaikutusta Maan magneettikentän kanssa. Avaruussään voimakkaimmat ilmentymät voivat aiheuttaa maapallon magneettikentässä laaja-alaisia häiriöitä, joita kutsutaan magneettisiksi myrskyiksi. Ne voivat häiritä sähkönsiirtoa, viestintäjärjestelmiä ja navigointia.
– Avaruussään alueellisuutta voi verrata tavalliseen säähän, kuten lämpötilaeroihin tai pilvisyyteen, Kärhä luonnehtii.
Myrskyjen vaikutuksia tarkkaillaan magnetometreillä, joita on asennettu erityisesti revontulivyöhykkeelle, missä tyypillisesti esiintyy voimakkaimpia kentän muutoksia. Asemien muodostamat mittaverkot voivat havaita magneettisia häiriöitä ja kerätä tietoa voimakkaimpien häiriöiden jakautumisesta eri leveyspiireille.
Paikallinen tieto häiriöistä on tärkeää erityisesti, kun arvioidaan avaruussään aiheuttamia riskejä eri järjestelmille. Nykyistä mittaverkkoa pidetään kuitenkin liian harvana.
Kärhän väitöskirjassa tutkitaan, kuinka suuriksi hetkelliset erot magneettikentän myrskynaikaisissa vaihteluissa voivat kasvaa asemien välillä, eli kuinka paikallisia häiriöt voivat olla.
– Väitöskirja osoittaa, että avaruussään ja magneettisten myrskyjen aiheuttamien häiriöiden voimakkuus voi vaihdella huomattavasti jo muutamien kymmenien kilometrien matkalla. Luonnolliset magneettiset häiriöt voivat muistuttaa ihmisen aiheuttamia häiriöitä, ja näiden erottaminen on tärkeää nykyisessä geopoliittisessa tilanteessa, teroittaa väitöskirjan ohjaaja, professori Eija Tanskanen, joka johtaa Oulun yliopiston Sodankylän geofysiikan observatoriota.
Tutkimuksessa hyödynnettiin sekä nykyaikaisia digitaalisia mittauksia että historiallista, 1970-luvulla 35 millimetrin filmille tallennettua mittavaa aineistoa. Väitöskirjassa kehitettiin digitointimenetelmä, jonka avulla lähes 40 kilometriä filminauhaa magneettikentän muutoskäyristä voidaan muuntaa digitaaliseksi aineistoksi myös tulevaa tutkimusta varten.
Lue myös: Revontulikausi on käynnistymässä – revontulia voi näkyä öisin eteläistä Suomea myöten
Kommentoi Facebookissa