NÄYTTELY Mikael Persbrandt, yksi Ruotsin arvostetuimmista näyttelijöistä, tuo maalauksiaan Hanasaaren kulttuurikeskukseen. Persbrandtin taidetta on esillä Hanasaaren galleriassa, ja hän itse osallistuu avajaisiin 27. marraskuuta. Maalaukset ovat esillä loppiaiseen asti.
Suomessa Persbrandt tunnetaan kenties parhaiten roolistaan Gunvald Larssonina suositussa rikossarjassa Beck, mutta Ruotsissa Persbrandt toimii myös kuvataiteilijana. Persbrandt debytoi taiteilijana vuonna 2016, kun taiteilija Lars Lerin kutsui hänet pitämään näyttelyn taidehallissaan.
– On kiehtovaa toteuttaa Persbrandtin näyttely Hanasaaressa. Useimmat tuntevat hänet yhtenä Ruotsin parhaista näyttelijöistä, mutta harvemmat tuntevat kuvataiteilija Persbrandtin, kertoo Hanasaaren taideasiantuntija Aino Kostiainen.
Into the Woods on Mikael Persbrandtin ensimmäinen näyttely Suomessa, ja se sisältää sekä aiemmin valmistuneita että täysin uusia töitä.
– Näyttelyyn oli pitkät jonot, ja se sai valtavasti huomiota. Odotamme suurta kiinnostusta myös täällä Suomessa, Aino Kostiainen sanoo.
Kuvataiteella on aina ollut keskeinen merkitys Mikael Persbrandtin elämässä. Hänen äitinsä oli kuvataiteilija, ja Persbrandt itse oli lähellä päästä Tukholman Kuninkaalliseen taidekorkeakouluun aikoinaan.
– Mikael Persbrandt on tunnettu nimi Suomessa, mutta Ruotsissa hän on viihde-elämän kiintotähti, jolla on takanaan lukemattomia rooleja sekä ruotsalaisissa että kansainvälisissä elokuvissa, TV-sarjoissa ja teatteriesityksissä, toteaa Hanasaaren ohjelmajohtaja Maria Romantschuk.
Palkitun ruotsalaisen kirjailijan Carl-Johan Vallgrenin kirjoittama elämäkerta Mikael Persbrandt – Muistini mukaan (Tammi) ilmestyi Heikki Eskelisen suomennoksena elokuun lopussa.
- Mikael Persbrandtin taidenäyttely Into the Woods esillä Hanasaaren galleriassa 28.11.2018 alkaen
Lue myös: Beck-elokuvista tuttu Mikael Persbrandt vierailee Suomessa – elämäkerta näyttelijän kamppailuista
Kommentoi Facebookissa