Bentley esitteli kaikessa hiljaisuudessa – maailman kalleimpiin kuuluva avoauto

Maailman suurin Bentley-myymälä sijaitsee nykyään Dubaissa, ja sieltä löytyi Grand Convertible.

Maailman suurin Bentley-myymälä sijaitsee nykyään Dubaissa, ja sieltä löytyi Grand Convertible. (Kuva Shmee150)

Kolme miljoonaa euroa maksavaa Grand Convertiblea valmistetaan vain 19 kappaletta.

AUTOT Bentleyllä on hienot perinteet käsin tehtyjen huippuylellisten avoautojen valmistajana. Niistä viimeinen, eli ison Arnagen pohjalta tehty Azure poistui kuitenkin tuotannosta jo vuonna 2009. Sen jälkeen britit ovat keskittyneet superluksusluokassa nelioviseen ja umpikattoiseen Mulsanneen, joka on kuitenkin jatkanut käsin tehtyjen ja lähes ikiaikaisella 6,75-litraisella veekasilla varustettujen autojen kunniakasta historiaa.

Huippukallista avoautoa kaipaavat ovat päätyneet viime vuosina lähinnä Bentleyn pahimman kilpailijan ja entisen yhtiökumppanin, eli Rolls-Roycen malleihin. Rolls on tarjonnut massiivisen Phantomin pohjalta tehtyä Drophead Coupéa, mutta sekin pudotettiin äskettäin pois valikoimasta Phantomin sukupolvenvaihdoksen yhteydessä.

Tätä nykyä asiakkaiden on tyytyminen ”vain” hieman pienempään Ghostiin pohjautuvaan Dawniin. Bentleylläkin on toki tarjolla avokattoinen Continental GTC, mutta se on suunnattu hieman sporttisempaan ja nuorekkaampaan makuun.

Sininen ulkoväri kantaa Moroccan Blue -nimeä, ja konepelti, maskin kehys sekä tuulilasin karmi on puolestaan maalattu Frosted Silveriksi ristityllä hopealla.
Sininen ulkoväri kantaa Moroccan Blue -nimeä, ja konepelti, maskin kehys sekä tuulilasin karmi on puolestaan maalattu Frosted Silveriksi ristityllä hopealla. (Kuva Shmee150)

Bentleyn ostajat ovat selvästi jääneet kaipaamaan isoa luksusavoa, ja sellaisesta annettiinkin esimakua jo kolmisen vuotta sitten Los Angelesin autonäyttelyssä. Grand Convertibleksi nimetty auto jäi kuitenkin yksittäiskappaleeksi, vaikka se saikin kosolti positiivista huomiota.

Sinihopeaksi maalattu kaksivärinen tutkielma perustui vielä Mulsannen alkuperäiseen versioon, joka on sittemmin saanut kasvojenkohotuksen. Entistä höyryveturimaisemman näköinen luksusauto ei ole ollut kaikkien mieleen, mutta erityisesti Kiinan ja Lähi-idän markkinat kaipaavat röyhkeän ylellistä muotoilua.

Maailman suurin Bentley-myymälä sijaitsee nykyään Dubaissa, mikä kertoo alueen merkittävyydestä brittimerkin kannalta. YouTube-kanavallaan mainetta niittänyt autofriikki Shmee150 kävi tutustumassa liikkeen tarjontaan ja törmäsi siellä varsinaiseen jymy-yllätykseen. Esillä oli nimittäin avomallinen Mulsanne, jollaista ei edelleenkään kuulu brittien viralliseen mallistoon. Dubaissa näytteillä oleva yksilö on nimetty Grand Convertibleksi taannoisen konseptin tavoin, ja värityskin on lähes identtinen sinihopea.

Tämä auto on kuitenkin tehty viimeisimmän Mulsannen pohjalta, eli se edustaa päivitettyä facelift-mallia. Dubain näyttelykappale tuli tehtaalta alun perin umpikattoisena Mulsanne Speedinä, joka joutui heti tuoreeltaan melkoisten muutostöiden kohteeksi. Akseliväliä lyhennettiin 10 sentin verran, ja katto laikattiin kokonaan pois. Sininen ulkoväri kantaa Moroccan Blue -nimeä, ja konepelti, maskin kehys sekä tuulilasin karmi on puolestaan maalattu Frosted Silveriksi ristityllä hopealla.

Brittimerkin räätälöintiosasto Mulliner aikoo valmistaa autosta ainoastaan 19 kappaleen sarjan.
Brittimerkin räätälöintiosasto Mulliner aikoo valmistaa autosta ainoastaan 19 kappaleen sarjan. (Kuva Shmee150)

Grand Convertiblen ehkä erikoisin piirre on puusta tehty kangaskaton suojus, joka on kuulemma suurin yksittäisestä kappaleesta valmistettu puuosa missään autossa. Se on koristeltu metallilistoilla, jotka tuovat Bentleyhyn suorastaan huvijahtimaista henkeä. Koska luksusavo perustuu Mulsanne Speediin, sen pellin alla kehrää 6,75-litraisen perinneveekasin 530-hevosvoimainen versio. Vääntöä irtoaa kahden turbon ansiosta massiiviset 1100 newtonmetriä. Suorituskyvystä ei ole annettu tarkkoja tietoja, mutta todennäköisesti yli 2,7 tonnin painoinen auto kiihtynee nollasta sataan hieman yli viidessä sekunnissa.

Grand Convertible jää kuitenkin valitettavan harvojen herkuksi jopa Bentleyn omalla mittapuulla, koska brittimerkin räätälöintiosasto Mulliner aikoo valmistaa autosta ainoastaan 19 kappaleen sarjan. Lukumäärä viittaa Bentleyn perustamiseen vuonna 1919. Ensimmäiset Grand Convertiblet toimitetaan etuoikeutetuille asiakkaille ensi vuoden aikana, ja piensarjan valmistus täysin käsityönä jatkuu vuoteen 2019 saakka.

Supereksklusiivisen luksusauton hintakin on vain harvoille sopivaa tasoa, koska autosta pyydetään vajaat kolme miljoonaa euroa.

Kommentoi Facebookissa