AUTOT Tavallisten merkkien ylemmän keskiluokan sedaneilla ei ole mennyt viime vuosina kovin hyvin crossovereiden ja katumaastureiden sekä premium-brändien puristuksessa. Yksi heikosti menestyneistä malleista on ollut Citroën C5, jonka myynti Euroopassa lopetettiin alkukesästä. Kiinassa auto kuitenkin porskuttaa edelleen hillitysti faceliftatun version voimin.
C5:tä ehdittiin myydä vanhalla mantereella yli 15 vuoden ja kahden sukupolven ajan. Auton ongelmana oli sen tavanomaisuus moniin aiempiin Sitikoihin verrattuna, jotka olivat paljon avantgardistisempia. Viime aikoina ranskalaiset ovat kuitenkin löytäneet uudelleen yksilöllisen tyylinsä, josta muun muassa C4 Cactus ja tuore C3 Aircross toimivat mainioina esimerkkeinä.

Merkin toimitusjohtaja Linda Jackson paljasti AutoNews-julkaisulle Frankfurtin autonäyttelyssä, että myös C5 on saamassa seuraajan Euroopan markkinoilla. Kolmannen sukupolven C5 nähdään kuitenkin vasta vuonna 2020, ja se saa todennäköisesti vaikutteita viime vuonna esitellystä CXperience-konseptiautosta. Tutkielmassa yritettiin herättää henkiin vanhojen isojen kissojen avantgardistiset perinteet, joten C5:n tulevaisuus kuulostaa lupaavalta.
Jackson kertoi, että DS-mallien erottaminen omaksi luksusbrändikseen vuonna 2014 jätti muutamia aukkoja Citroënin mallistoon, joita ollaan lähivuosina täyttämässä. Emoyhtiö PSA Group julkisti äskettäin uudet suunnitelmansa, joiden mukaan konserni aikoo tarjota kahdeksaa eri korimallia henkilöautoissaan ja kevyissä hyötyautoissaan. Uusi C5 tulee olemaan yksi tämän strategian pohjalta kehitettävistä uutuuksista.
Eurooppalaisten ei tarvitse kuitenkaan odotella kolmea vuotta C5-merkillä varustettua Sitikkaa. Kiinassa pikapuoliin myyntiin tuleva C5 Aircross -katumaasturi nähdään nimittäin vanhalla mantereellakin ensi vuoden loppupuolella. SUV-uutuus on merkkinsä ensimmäinen edustaja, jossa käytetään perinteisen kaasunestejousituksen korvannutta hydraulista jousitusta. Uuden systeemin pitäisi olla vanhaa järjestelmää yksinkertaisempi ja kevyempi, mutta taikamattofiiliksen luvataan silti olevan tallella.

Samaa jousitusta käytetään myös kolmannen sukupolven C5:ssä, ja se on kuulemma jäämässä Citroënin etuoikeudeksi PSA-konsernin sisällä. Sitä ei siis nähdä Peugeoteissa tai konsernitulokas Opelin malleissa, koska ne asemoidaan jatkossakin Sitikoita sporttisemmiksi. Linda Jackson paljasti myös, että Opelin liittäminen PSA-konserniin ei vaikuta mitenkään Sitikan mallistrategiaan. Tämä on varmasti hyvä uutinen ranskalaisen avantgardistisuuden perinteitä arvostaville.
Jos uutta ranskalaissedania ei malta odottaa vuoteen 2020 asti, sisarmerkki Peugeotilla on tarjolla samaan luokkaan asettuva uusi 508 ensi vuodesta alkaen. Pösön uutuuden pitäisi olla huomattavasti nykymallia houkuttelevamman näköinen, koska perinteinen porrasperä korvataan fastback-tyyppisellä ratkaisulla. Myös uudesta C5:stä saattaa tulla luiskaperä vanhojen isojen kissojen ja CXperience-tutkielman tyyliin.
- Lähde Automotive News Europe
Kommentoi Facebookissa