Embla on pohjoismaiden ensimmäinen nimeltä mainittu nainen – ja uusi ruokakilpailu

Embla-kilpailun avulla halutaan vahvistaa yhteistä pohjoismaista ruokaidentiteettiä ja ruokakulttuuria.

Embla-kilpailun avulla halutaan vahvistaa yhteistä pohjoismaista ruokaidentiteettiä ja ruokakulttuuria. (Kuva Fotolia)

Uusi ruokapalkinto nostaa esiin pohjoismaisen keittiön ja sen upeat raaka-aineet.

RUOKA Uusi pohjoismainen ruokapalkinto Embla kunnioittaa pohjoismaisen keittiön parhaita puolia: upeita raaka-aineita, ruokakulttuuria, kestäviä tuotantotapoja ja kaikkia ruoan tekijöitä. Embla-palkinnon avulla jaetaan pohjoismaista osaamista ja kokemusta.

Tänään avatun ensimmäisen pohjoismaisen ruokakilpailun toteuttaa Pohjolan Talonpoikaisneuvoston Keskusjärjestö NBC eli Nordiska Bondeorganisationers Centralråd. Embla valittiin uuden ruokakilpailun nimeksi, sillä Embla on ensimmäinen nimeltä mainittu nainen pohjoismaisessa mytologiassa.

Pohjoismaisessa ruoassa on paljon hyvää, muistuttavat ruokakilpailuprojektin ohjausryhmän Suomen edustajat ruokakulttuuriasiamies Anni-Mari Syväniemi MTK:sta ja tiedottaja Mia Wikström SLC:sta.

– Meillä Pohjoismaissa on fantastisen maukkaitta ja puhtaita raaka-aineita. Sen lisäksi ruoan tekijöillä on paljon osaamista ja innovaatioita. Kun jaamme kaikki ne hyvät asiat, jotka pohjoismainen ruoka tarjoaa, saamme moninkertaisesti hyvää takaisin, sanoo Mia Wikström.

Embla-kilpailun avulla halutaan vahvistaa yhteistä pohjoismaista ruokaidentiteettiä ja ruokakulttuuria sekä lisätä kiinnostusta pohjoismaiseen ruokaan myös Pohjolan ulkopuolella. Pohjoismainen ministerineuvosto tukee kilpailua.

– Meidän on syytä olla todella ylpeitä suomalaisen ruoan tuottajista ja tekijöistä. Suomalainen ruoka pärjää korkean tasonsa vuoksi hyvin kansainvälisessä vertailussa. Nyt on korkea aika näyttää kiinnostava ruokakulttuurimme pohjoismaisille ystävillemme. Suomalaisen ruoan tekijöiltä toivomme saavamme paljon ilmoittautumisia seitsemään kilpailukategoriaan, toteaa puolestaan Anni-Mari Syväniemi.

Pohjoismaisen ministerineuvoston vanhempi erityisasiantuntija Mads Frederik Fischer-Møller korostaa uuden pohjoismaisen kilpailun kattavuutta.

– Embla-palkinnon takana olevat järjestöt edustavat laajasti pohjoismaista ruokaa, mikä tuo kilpailun identiteetille ja tarkoitukselle paljon vahvuuksia, sanoo Fischer-Møller.

Joka toinen vuosi järjestettävä Embla toteutetaan ensimmäisen kerran elokuussa 2017 Tanskassa. Kilpailun isäntänä toimii tanskalainen maatalous- ja elintarvikejärjestö Landbrug & Fødevarer. Palkintotilaisuuden yhteydessä julkaistaan myös Embla 2019 isäntämaa.  Palkintojenjako järjestetään Tanskan ympäristö- ja ruokaministeriön Better food for more people -huippukokouksessa Copenhagen Cooking -tapahtuman yhteydessä.

Embla-palkinto 2017

Embla-ruokapalkinnosta kilpaillaan seitsemässä kilpailukategoriassa. Pohjoismaisen kilpailun jokaiseen kategoriaan nimetään yksi ehdokas jokaisesta Pohjoismaasta. Loppukilpailussa yhteispohjoismainen jury nimeää jokaisen kilpailukategorian Embla-palkinnon voittajat.

Kilpailukategoriat

Pohjoismainen ruoka-artesaani 2017
Pohjoismainen raaka-ainetuottaja 2017
Pohjoismainen joukkoruokailupalkinto 2017
Pohjoismainen ruokaviestijä 2017
Pohjoismainen ruokamatkailukohde 2017
Pohjoismainen ruokayritys2017
Pohjoismainen lapset ja ruoka 2017.

Ilmoittautumisaika Embla 2017 -kilpailuun on käynnissä 14.3.–17.4.2017. Ilmoittautumislomake ja muuta tietoa pohjoismaisesta Embla-ruokapalkinnosta on koottu kilpailun sivustolle www.emblafoodaward.com

Kommentoi Facebookissa