Harri Heliövaara juhlii US Openin mestaruutta

Harri Heliövaara ja Anna Danilina voittivat US Openin sekanelinpelimestaruuden. (Kuva AOP)

Harri Heliövaara voitti US Openin sekanelinpeliturnauksen mestaruuden.

TENNIS Harri Heliövaara on yltänyt toisena suomalaispelaajana historiassa tenniksen Grand Slam -turnauksen voittoon. Heliövaara voitti US Open -turnauksen sekanelinpelimestaruuden kazakstanilaisen Anna Danilinan kanssa.

Loppuottelussa Heliövaara ja Danilina voittivat yhdysvaltalaiset Austin Krajicekin ja Jessica Pegulan suoraan kahdessa erässä. Eränumerot olivat Heliövaaran ja Danilinan hyväksi 6-3, 6-4.

Heliövaara kuittaa mestaruudesta hyvän tilin. Hän saa Danilinan kanssa jaettavaksi 159 000 euron palkintorahat.

Heliövaara on tienannut urallaan hyvin. Koko urallaan hän on ansainnut noin 1,1 miljoonaa euroa, joista tänä vuonna noin 285 000 euroa.

Heliövaara on historian toinen suomalainen Grand Slam -turnausvoittaja. Myös ensimmäinen suomalaismestaruus tuli sekanelinpelissä, kun Henri Kontinen voitti brittiläisen Heather Watsonin kanssa Wimbledonin mestaruuden 2016.

Heliövaara, 34, oli 2000-luvulla Suomen tenniksen merkittävä lupaus. Hän lopetti uransa ammattilaistasolla 2013, mutta teki paluun nelisen vuotta myöhemmin ja loppu onkin historiaa.

Heliövaara on keskittynyt nelinpeliin. Huomionarvoista on, että hän pelasi Danilinan kanssa US Openissa ensimmäistä kertaa, mutta yhteispeli toimi heti hienosti.

Mielenkiinnolla odotellaan, miten Heliövaara tai kaksinpelissä Grand Slam -tasolla pelaava Emil Ruusuvuori pärjäävät ensi talvena vuoden urheilija -äänestyksessä. Suomalaisen urheilutoimittajan uskottavuutta mitataan silloin kunnolla, mitä tulee tietämykseen rahakkaan kansainvälisen urheilun vaatimuksista.

Teksti Otto Palojärvi

Lue myös: Hjallis Harkimo jäi pois – Jokerit-dokumentti lässähti

Kommentoi Facebookissa