Hector ja Kari Peitsamo saivat taiteilijaeläkkeen – katso koko 58 taiteilijan lista!

Heikki Harma on palkittu muun muassa kolmella Emma-palkinnolla, Juha Vainio -palkinnolla sekä Pro Finlandialla.

Heikki Harma on palkittu urastaan muun muassa kolmella Emma-palkinnolla, Juha Vainio -palkinnolla sekä Pro Finlandialla. (Kuva Otava)

Eläke myönnetään tunnustukseksi ansiokkaasta toiminnasta luovana tai esittävänä taiteilijana.

TAITEILIJAELÄKE Taiteen edistämiskeskus Taike on jakanut 58 ylimääräistä taiteilijaeläkettä. Eniten taiteilijaeläkkeitä jaettiin visuaalisten alojen taiteilijoille, yhteensä 15. Taiteilijaeläkkeen sai myös 14 muusikkoa tai säveltäjää sekä viisi kirjailijaa ja kaksi kääntäjää. Esittävien taiteiden aloille jaettiin yhteensä kahdeksan eläkettä.

Taiteilijaeläkkeen saajissa on 24 naista ja 34 miestä. Hakijoista naisia oli 34 prosenttia. Hakijoita oli kaikkiaan 542. Taiteenalojen hakemusmäärät vaihtelivat arkkitehtuurin ja sirkustaiteen viidestä hakemuksesta musiikin alan 141 hakemukseen. Musiikin alan hakemusten osuus oli yli neljännes ja visuaalisten alojen osuus lähes kolmannes kaikista hakemuksista.

Taiteilijaeläkkeen saajista voidaan mainita esimerkiksi balettitanssija Hannu-Pekka Holmström ja näyttelijä Eeva Litmanen, Potter-suomentaja Jaana Kapari-Jatta ja runoilija Risto Rasa, sekä musiikin parista muun muassa Heikki Hector Harma, Maarit Hurmerinta, Kari Peitsamo, Anneli Sari sekä säveltäjä Veikko Samuli.

Eläkkeet perustuvat lakiin ylimääräisistä taiteilijaeläkkeistä. Eläke myönnetään tunnustukseksi ansiokkaasta toiminnasta luovana tai esittävänä taiteilijana. Eläkkeen saajan tulee olla vähintään 60-vuotias. Taike pyysi eläkehakemuksista lausunnon valtion taidetoimikunnilta, jotka arvioivat ja vertailivat hakijoiden taiteellista toimintaa.

Eläkkeitä on jaettavissa vuosittain yhteensä 51 täyttä eläkettä vastaava määrä. Taiteilijaeläkkeet jaetaan täytenä eläkkeenä tai osaeläkkeenä. Täyden eläkkeen suuruus on runsaat 1 360 euroa kuukaudessa ja osaeläke on siitä puolet. Myönnettävän eläkkeen suuruuteen vaikuttavat hakijan eläketulot ja muut pysyvät tulot. Taiteilijaeläkkeen maksaa Keva. Eläke on veronalaista tuloa.

Taiteilijaeläkettä maksetaan kuukausittain runsaalle tuhannelle taiteilijalle. Seuraavan kerran taiteilijaeläkettä voi hakea Taikesta syyskuussa. Haku koskee vuoden 2020 alusta alkavia eläkkeitä.

Lue myös: Mukana Dave Lindholm ja Tuomari Nurmio – nämä 58 taiteilijaa saivat tunnustuksena työstään taiteilijaeläkkeen

Ylimääräiset taiteilijaeläkkeet 1.1.2019 alkaen

Arkkitehtuuri ja muotoilu

Haahti Katri, Helsinki

Heikinheimo Liisa, Vaasa

Heikkilä Heikki, Helsinki

Mänttäri Roy, Espoo

Nuutinen Juha, Helsinki

Sainio Soila, Åminnefors

Widnäs Karin, Fiskari

 

Audiovisuaaliset taiteet

Niemi Mila, Helsinki

Pätilä Markku, Helsinki

Renvall Markus, Masala

 

Esittävät taiteet

Björkstam Laila, Helsinki

Holmström Hannu-Pekka, Helsinki

Kiiski Kaija, Helsinki

Litmanen Eeva, Helsinki

Takala Kimmo, Lielahti

Tähti-Wahl Pirjo-Riitta, Turku

Urpelainen-Sipari Liisa, Helsinki

Valkeasuo Pentti, Lavia

 

Kirjallisuus

Balk Eero, Helsinki

Kapari-Jatta Jaana, Loviisa

Rasa Risto, Somero

Ringell Susanne, Helsinki

Savisaari Aira, Kauttua

Siro Juha, Tampere

Vuolab Kerttu, Utsjoki

 

Monialainen taide ja taidejournalismi

af Enehielm Christina, Helsingfors

Alitalo Tuike, Turku

Luhta Pekka, Helsinki

Selkokari Antti, Helsinki

 

Musiikki

Björkenheim Raoul, Helsingfors

Harma Heikki, Helsinki

Hurmerinta Maarit, Vantaa

Kangas Olli, Kaustinen

Kyllönen Timo-Juhani, Espoo

Nevanlinna Tapio, Veikkola

Nordlund Juha, Tampere

Peitsamo Kari, Helsinki

Rasinkangas Pentti, Jyväskylä

Samuli Veikko, Vantaa

Sari Anneli, Helsinki

Sjöström Harri, Berliini

Takamäki Jouni, Helsinki

Tegelman Pekka, Kirkkonummi

 

Visuaaliset taiteet

Candolin Christine, Helsinki

Cavén Kari, Helsinki

Harle Ritva, Helsinki

Heikkinen Jyrki, Kuopio

Hepoluhta Pekka, Helsinki

Jaatinen Raimo, Helsinki

Jensen Anita, Helsinki

Joro Juha, Turku

Koch Ari, Liminka

Lampinen Tuija, Riihimäki

Pirilä Marja, Tampere

Sirén Päivi, Helsinki

Suntio Heimo, Helsinki

Vera Adolfo, Vantaa

Väisänen Arto, Kuopio

Kommentoi Facebookissa