Helmarit avasi EM-kisat tärkeällä voitolla – edellisestä voitosta oli jo 16 vuotta

Katariina Kosola palkittiin EM-kisojen avausottelun parhaana pelaajana. (Kuva UEFA / Florencia Tan Jun)

Katariina Kosolan voittomaali Islannin verkkoon oli koko EM-lopputurnauksen ensimmäinen.

JALKAPALLO Suomi kohtasi Islannin EM-lopputurnauksen ensimmäisessä ottelussa keskiviikkoiltana Thunissa. Helmarit avasi Sveitsissä pelattavat kisat hienolla 1–0-voitolla.

Helmarit aloitti ottelun terävästi, mutta Islanti loi ensimmäiset tilanteet. Suomi oli kuitenkin selvästi hallitsevampi osapuoli Islannin pallonhallintajaksojen jäädessä lyhyiksi. Tauolle lähdettiin Helmareiden vahvasta esityksestä ja lukuisista maalipaikoista huolimatta maalittomassa tasatilanteessa.

Suomi jatkoi hallintaansa myös toisen jakson alussa. Linda Sällströmin laukaus ei osunut tolppien väliin 48. minuutilla. Toisessa päässä Islanti loi vaarallisen tilanteen pitkästä sivurajaheitosta. Helmareiden uhrautuva puolustaminen ja Anna Koivusen maalivahtipelaaminen pitivät tilanteen maalittomana.

Islannin Hildur Antonsdóttir katseli punaista korttia 58. minuutilla ja Helmarit pääsi jahtaamaan johtomaalia pelaajan ylivoimalla. Pelin painopiste siirtyi entistä syvemmälle Islannin kenttäpuoliskolle, ja Suomi loi hyökkäyksiä kannattajiensa edessä.

Päävalmentaja Marko Saloranta teki ensimmäisen vaihtonsa 66. minuutilla, kun Oona Sevenius korvasi Sanni Franssin. Islanti onnistui alivoimastaan huolimatta luomaan painetta Helmareiden maalille erikoistilanteillaan, mutta Suomi kesti.

Ansaittu avausmaali nähtiin lopulta 70. minuutilla. Erinomaista ottelua pelannut Katariina Kosola leikkasi sisään, laukoi vastustamattomasti yläkulmaan ja Helmareiden kannattajat pääsivät viimein juhlimaan.

Sveindís Jónsdóttir karkasi läpiajoon kuin varkain viisitoista minuuttia ennen täyttä aikaa, mutta Suomen onneksi Islannin tähtipelaajan laukaus karkasi ohi ja yli. Nea Lehtola ja pitkän tauon jälkeen paluun tehnyt Jutta Rantala korvasivat Emma Koiviston ja Linda Sällströmin 78. minuutilla.

Islanti jahtasi tasoitusmaalia rohkeasti, mutta Helmarit selvitti tilanteet toistuvasti Koivusen ja Natalia Kuikan johdolla. Maaria Roth ja Vilma Koivisto vaihdettiin vielä kentälle lisäajalla. Suomi kesti päätösvihellykseen saakka ja Helmarit avasi EM-kisat huipputärkeällä voitolla.

– Ilmassa oli ehkä jännitystä, kun oli turnauksen ensimmäinen peli. Tauolla puhuimme, että kyllä me tästä kairaamme voiton. Olen todella ylpeä joukkueestamme, EM-avauksen parhaaksi pelaajaksi valittu Katariina Kosola kommentoi ottelun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa.

Kosola sai nimensä myös historiankirjoihin. Maali oli koko EM-lopputurnauksen ensimmäinen.

Päävalmentaja Marko Saloranta muistutti Suomen Palloliiton raportissa, että Suomen voitot arvokisoissa eivät ole jokapäiväistä herkkua.

– Siitä on 16 vuotta, kun Suomen naiset ovat viimeksi voittaneet ottelun EM-kisoissa. Se on ollut meidän koko tekemisemme tavoite siitä lähtien, kun aloitimme kolme vuotta sitten. Kaikki on johtanut siihen, että voimme voittaa pelejä lopputurnauksessa. Sen takia olen todella tyytyväinen, päävalmentaja kommentoi.

Helmareiden EM-ottelut jatkuvat sunnuntaina, kun Suomi kohtaa Norjan Sionissa.

Lue myös: Otteluvastustaja arvottiin – Helmarit karsii noususta A-liigaan Tanskaa vastaan

Kommentoi Facebookissa