VILLISIKA Henkilöauto oli törmännyt kahteen villisikaan Liperissä Kuopiontiellä, Honkavaaran kohdalla, lauantaina kello 19.40. Autossa yksin ollut kuljettaja oli ajanut Kuopion suuntaan, kun tien vasemmalta puolen oli tullut tielle kaksi villisikaa.
Kuljettajan tekemästä voimakkaasta jarrutuksesta huolimatta toinen eläin oli törmännyt auton vasempaan kylkeen ja toinen auton etuosaan. Toinen villisioista oli kääntynyt takaisin tulosuuntaansa ja toinen oli mennyt tien oikealle puolen metsään. Suurriistavirka-apu SRVA oli lähtenyt jäljittämään villisikoja niiden kunnon tarkastamiseksi.
Poliisi muistuttaa, että loukkaantunut on villisika vaarallinen. Jos ajat kolarin villisian kanssa, älä nouse ulos autosta kolaripaikalla. Jos autolla voi edelleen ajaa, etene parisataa metriä eteenpäin tietä pitkin ja merkitse paikka.
Kommentoi Facebookissa