LIIKENNETURVALLISUUS Lapin poliisi kertoo, että kaksi henkilöä loukkaantui vakavasti liikenneonnettomuudessa Inarissa 27.12.2025. Onnettomuus tapahtui valtatiellä 4 Inarijärventien ja Rahajärventien risteyksessä aamulla hieman ennen kello viittä.
Kolarissa oli osallisena kaksi henkilöautoa, joissa toisessa oli kuljettajan lisäksi yksi matkustaja ja toisessa autossa kolme matkustajaa. Lisäksi kolmas ajoneuvo törmäsi tiellä olleeseen kaiteeseen väistäessään kolariautoja. Tässä ajoneuvossa oli kuljettajan lisäksi yksi matkustaja.
Kaksi matkustajaa loukkaantui vakavasti ja heidät kuljetettiin Norjan pelastuksen kopterilla jatkohoitoon Norjaan. Muut osalliset kuljetettiin jatkohoitoon Ivalon terveyskeskukseen.
Rahajärventien suunnasta kohti Inarijärventietä ajaneen henkilöauton kuljettaja ei saanut autoaan pysäytettyä, vaan törmäsi Ivalosta kohti Inaria matkanneeseen henkilöautoon. Valtatietä 4 ajaneen auton kuljettaja oli havainnut Rahajärventieltä tulleen auton, joka ei pysähtynytkään risteykseen. Tien pinta oli tapahtuma-aikaan liukas. Ilman lämpötila oli noin +1 astetta ja yön aikana oli satanut vettä.
Rahajärventietä tulleen auton kuljettajalla ei ole vaadittavaa ajo-oikeutta. Häntä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, törkeästä vammantuottamuksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta. Hän on 19-vuotias ulkopaikkakuntalainen henkilö.
Lue myös: Matkailuauton ikkunoita ammuttiin jouluyönä ilmakiväärillä – ulkomaalainen perhe heräsi paukauksiin

Kommentoi Facebookissa