HIFK on ajautunut tappiokierteeseen

HIFK on viimeksi voittanut Suomen mestaruuden 2011. (Kuva Liiga)

HIFK-henkisestä suvusta tuleva Mikkelin Jukurien Daniel Mäkiaho iski HIFK:ta vastaan kypärätempun.

JÄÄKIEKKO HIFK kärsi Liigassa jo neljännen peräkkäisen tappionsa. Jukurit voitti helsinkiläiset keskiviikkona Mikkelissä 5-3.

Jukurien sankari oli tehot 3+1 viimeistellyt hyökkääjä Daniel Mäkiaho, jolla on vahvat siteen IFK:hon. Hän on Toni Mäkiahon poika ja Frank Mobergin tyttären poika.

– No, onnittelut Jukureille. Erittäin, erittäin hieno jääkiekko-ottelu. Sellainen, että olisi ollut hieno pelata itsekin, IFK:n päävalmentaja Ville Peltonen kommentoi ottelun lehdistötilaisuudessa.

HIFK:n peli oli jo piirun verran parempaa kuin viikonvaihteessa, mutta ei vieläkään riittävän hyvää voittoon asti.

– Meidän jätkät pystyi heittäytymänä vähän sillälailla paremmin, kun tässä viikonlopun aikana, mutta ei ihan niin kuin viisaus ollut kaikissa paikoissa mukana. Ei voittoreseptiin kuulu ihan noin montaa jäähyä, Peltonen painotti.

HIFK on sarjassa kolmantena. Jukurit nousi voitollaan kuudenneksi.

Kierroksen kärkiottelussa Tappara teilasi Kärpät 4-1. Tapparan maalit olivat Petri Kontiolan, Philip Granathin, Olli Juolevin ja Anton Levtchin käsialaa.

Tappara on sarjassa toisena. Kärkijoukkue Ilves on Tapparan kanssa tasapisteissä.

Ässät kävi Kouvolassa kaatamassa KooKoon 2-1. Ässät on sarjassa kahdeksantena, mutta eroa viidentenä olevaan KalPaan on vain yksi piste.

KalPa katkaisi Pelicansin kolmen ottelun mittaisen voittoputken kukistamalla vieraansa 4-3. Ratkaisu nähtiin voittolaukauskisassa.

Sport nousi sarjassa sijalle 12 kukistettuaan jatkoajalla Lukon 4-3. Voitollaan Sport kipusi sarjataulukossa HPK:n ja KooKoon edelle. Lukko on vajonnut sijalle 10, mutta on ainoastaan kaksi pistettä viidentenä olevaa KalPaa perässä.

Lue myös: TPS:n ongelmat jatkuvat yhä – ”Ei oikein mihinkään voi olla tyytyväinen”

Kommentoi Facebookissa