Huolta herättänyt etsitty asemies on kuollut – poliisi ei käyttänyt voimakeinoja

Poliisi jatkaa asian selvittämistä kahtena törkeänä ryöstönä ja kuolemansyyn tutkintana. (Kuvituskuva Poliisi)

Poliisi tavoitti noin 30-vuotiaan ryöstöihin epäillyn miehen illalla.

KUOLEMANSYYN TUTKINTA Oulussa tapahtui 1.12. illalla kaksi törkeää ryöstöä, joista poliisi epäilee samaa henkilöä. Poliisi epäilee, että epäilty käytti ryöstöissä tekovälineenä mukanaan ollutta teräasetta sekä pistoolia. Ensimmäisessä teossa mies tilasi taksin ja sai sen käyttöönsä teräaseella ja aseella uhkaamalla.

Jälkimmäisessä teossa mies sai teräaseella ja mukanaan olleella pistoolilla uhkaamalla haltuunsa erätarvikeliikkeestä myynnissä olleen pistoolin sekä siihen sopivia patruunoita. Tekojen jälkeen selvisi, että törkeissä ryöstöissä käytetty ase ei ollut oikea pistooli.

Poliisi etsi tekijää ja julkaisi epäillyn kuvan. Poliisi tavoitti noin 30-vuotiaan ryöstöihin epäillyn miehen maanantaina illalla noin klo 21.00 Oulussa omien tutkimusten perusteella. Tutkinnanjohtaja kertoo, että epäilty on kuollut, mutta poliisi ei ole käyttänyt tilanteessa voimakeinoja.

Poliisi jatkaa asian selvittämistä kahtena törkeänä ryöstönä ja kuolemansyyn tutkintana. Ryöstössä haltuun saatu pistooli on löytynyt.

Lue myös: Varusmies menehtyi taisteluharjoituksen aamuna – tapaukseen ei liity rikosta

Kommentoi Facebookissa