JALKAPALLO Suomi voitti Tanskan jalkapallon EM-kisaottelussa 1-0, mutta ottelun jälkeen päällimmäisenä oli mielissä Christian Eriksenin tilanne. Tanskan tähtipelaaja Eriksen lyyhistyi kentän pintaan saatuaan vakavan sairauskohtauksen ja joutui sairaalaan.
Ottelu keskeytettiin pitkäksi ajaksi. Myöhemmin sitä jatkettiin, koska Tanskan joukkue halusi. Suomikin oli valmis jatkamaan.
– Oli urani vaikein ottelu. Halusimme jatkaa, koska Tanska halusi jatkaa. Ei kyllä ollut helppoa tulla takaisin kentälle, kommentoi Teemu Pukki.
– Jalkapallo on iso osa meidän kaikkien elämä, mutta on vieläkin suurempia asioita. Eriksenin tilanne oli meille todella suuri järkytys, kommentoi Suomen päävalmentaja Markku Kanerva.
Kun Eriksen oli viety sairaalaan, saatiin tietoa, että hän oli tajuissaan ja pystyi puhumaan. Se helpotti suomalaispelaajien oloa.
Eriksen oli itse toivonut, että ottelua jatkettaisiin. Tanskalaiset kunnioittivat pelikaverinsa tahtoa ja suomalaispelaajat suostuivat myös jatkamaan.
Suomen voittomaalin tekijä Joel Pohjanpalo tosin sanoi, että voittomaalin tuoman riemun jälkeen hänen mieleensä palautui nopeasti, mitä Eriksenille oli tapahtunut. Pohjanpalon mukaan se varmasti näkyi tuuletuksessa.
Pohjanpalon maaliin esityön tehnyt Jere Uronen korosti, ettei joukkue ollut juurikaan juhlinut voittoa. Eriksen oli mielessä päällimmäisenä.
Uronen korosti, että vain se merkitsee jotain, että Eriksen on kunnossa. Suomen pelaajista tuntui elvytysten aikana kamalalta, mutta tanskalaisten tilanne oli huomattavasti kamalampi, kun läheinen ihminen oli hengenvaarassa.
Tanskan leirissä tunnelma oli järkyttynyt. Ottelun lopputulos ei ollut mielessä, vaan Eriksenin kohtalo.
– Tuntui paremmalta vaihtoehdolta jatkaa ottelua tänään. Se oli parempi vaihtoehto, koska pelaajat eivät olisi saaneet unta, jos peliä ei olisi jatkettu Pelaajat olivat sitä mieltä, kommentoi Tanskan päävalmentaja Kasper Hjulmand.
Luonnollisesti Eriksenin tapaus ei voinut olla vaikuttamatta Tanskan pelaajiin.
– On mahdotonta pelata jalkapallo-ottelua tällä tasolla, kun hyvä ystävä kokee tällaisen sairauskohtauksen, totesi Hjulmand.
Moni Tanskan pelaajista oli poissa tolaltaan. Erityisesti Simon Kjär.
– Simon Kjär oli hyvin järkyttynyt. Se on sataprosenttisen ymmärrettävää. Itse en voisi kuvitella pelaavani jalkapallo-ottelua tällaisen jälkeen. Kosketti Simonia erityisesti, koska he ovat Christianin kanssa hyviä ystäviä, totesi Hjulmand.
Pelaajien ajatukset olivat luonnollisesti Eriksenin ja tämän läheisten ympärillä. Tanskan maajoukkuepelaajat ovat hyvin läheisiä ja pelaajien perheet tuntevat toisensa.
– Yritän kuvailla joukkuehenkeä, joka ei ole vain joukkuehenkeä, vaan syvää ystävyyttä. He ovat parhaita ystäviä. Ensimmäinen asia, jota pelaajat ajattelivat, oli Christianin perhe, Hjulmand sanoi.
Tanskan pelaajille tarjotaan kriisiapua. Eriksenin tapaus on järkyttänyt kaikkia syvästi.
– Tarjoamme terapiamahdollisuutta. Puhumme asiasta tänään ja puhumme huomenna. Meillä on ammattiapua tarjolla pelaajille. Jokainen pelaaja yksilötasolla käsittelee asian, Hjulmand kertoi.
Teksti Otto Palojärvi, Kööpenhamina
Lue myös: Huuhkajat voitti Tanskan – dramaattisin ottelu koskaan
Kommentoi Facebookissa