JALKAPALLO Huuhkajien tie MM-lopputurnaukseen koki kovan kolauksen sunnuntaina Puolan vieraana kärsityn 1–3-tappion myötä.
Puola tuli alussa odotetun vahvasti, mutta Jesse Joronen Suomen maalilla torjui mainiosti. Lopulta 27. minuutilla Jakub Kaminski riisti pallon hyökkäysalueella ja löysi vapaana ylös nousseen puolustaja Matty Cashin, joka täräytti pallon vasemman tolpan juureen ohi Jorosen.
Pian avausmaalin jälkeen Miro Tenho sai ikävän näköisen kolhun tiukassa tilanteessa rangaistusalueella. Tenho joutui lopulta jättämään kentän tehden tilaa Robert Ivanoville. Avausjakson loppua kohden pallonhallinta alkoi siirtyä hiukan enemmän Suomelle, mutta maalipaikoille saakka Suomi ei edelleenkään päässyt.
Kellon tikittäessä jo lisäaikaa Puola kuitenkin iski terävällä vastahyökkäyksellä. Piotr Zielinski vapautti Robert Lewandowskin läpiajoon, eikä kokenut maalitykki jättänyt paikkaansa käyttämättä, vaan laukoi taukolukemiksi 2–0.
Toinen jakso ei ehtinyt vanhentua kymmentäkään minuuttia, kun Suomella tuli uusi kylmä suihku, Puola pääsi jälleen nopeaan vastahyökkäykseen ja vaikka Joronen torjui Lewandowskin laukauksen, Kaminski iski paluupallosta lukemiksi jo 3–0.
Kun Puola alkoi tyytyä varmistelamaan johtoaan, Suomi sai muutaman maalipaikan. Benjamin Källman kaatui rangaistusalueella 79. minuutilla Puolan puolustuksen avittamana, mutta VAR-tarkastuksen jälkeen rikettä ei tilanteessa nähty. Pari minuuttia ennen täyttä aikaa Nikolai Alhon keskitys otti kimmokkeen Puolan puolustajista ja Källman oli paikalla sijoittaen kavennusosuman.
Todelliseen taisteluun pisteistä Suomi ei kuitenkaan enää noussut ja Puola otti arvokkaat pisteet. Tappion johdosta Huuhkajien suora MM-kisapaikka tai paikka jatkokarsinnoissa karkasi kauas.
- Lähde Suomen Palloliitto
Lue myös: Veikkausliigan mestariksi vielä viisi ehdokasta – tiukka taistelu myös putoamisesta

Kommentoi Facebookissa