AUTOT Pienten tila-autojen buumi oli voimakkaimmillaan 2000-luvun alkupuolella, ja Opelkin lähti leikkiin mukaan Corsan ja Astran perusrakenteita yhdistelevällä Merivalla. Kompaktin tila-Opelin ensimmäinen sukupolvi tuotiin markkinoille vuonna 2003, ja seuraajan vuoro koitti seitsemän vuotta myöhemmin.
Ensimmäinen Meriva oli vielä varsin tötterömäinen ilmestys, mutta toisen sukupolven kohdalla muotoihin tuli uutta sulavuutta. Autoon kehitettiin myös erikoiset kaappariovet taakse, joista ei kuitenkaan ollut juuri käytännön hyötyä. Nykyinen Meriva tulee kohta seitsemän vuoden ikään, mikä tarkoittaa automaailman normaalin tahdin mukaan uuden korimallin tuloa pikapuoliin.
Tila-autojen menekki on ollut viime vuosina pahassa laskusuunnassa, kun erilaiset crossoverit ja katumaasturit ovat vallanneet niiden markkinaosuuksia. Opel Merivan seuraaja on jo bongattu salavalokuvaajien linsseihin, ja auton perusmuodot ovat erottuneet vahvan naamioinnin alta. Linjat kertovat lahjomattomasti, että auto muuttuu pienestä tila-autosta crossoveriksi nykysuuntauksen mukaisesti.
Nyt Opel julkaisi tulevasta uutuusmallistaan ensimmäisen tiiserikuvan ja paljasti samalla sen nimen. Merivan seuraajaa kutsutaan Crossland X:ksi, eli nimeämislogiikka on sama kuin pienen Mokka X -katumaasturin kohdalla. X-kirjaimella halutaan kertoa auton kuulumisesta crossovereiden ja katumaasturien heimoon.
Crossland X:n autoluokaksi kerrotaan CUV, joka on lyhenne sanoista Crossover Utility Vehicle. Auto erotetaan näin varsinaisista katumaastureista ja samalla halutaan välttää merkin sisäistä kilpailua Mokka X:n kanssa. Opel on kehittänyt Crossland X:n yhteistyössä Peugeotin kanssa, ja Opelin uutuus tehdään samalle pohjalevylle kuin leijonamerkin tuore 3008. Muotoilu on kuitenkin täysin omaleimaista, ja autoissa ei käytetä ainoatakaan yhteistä korinosaa.
Vaikka Crossland X näyttää edeltäjäänsä maasturimaisemmalta, siihen ei saa nelivetoa edes lisähintaan. Noin 4,3 metrin mittaista crossoveria vauhdittaa valikoima kolmi- ja nelisylinterisiä moottoreita, ja joidenkin koneiden pariksi saa myös kuusivaihteisen automaattivaihteiston. Voimanlähdevalikoima lienee pitkälti sama kuin Astrassa, mutta Peugeotin tekniikkaan pohjautuva hybridi saattaa täydentää tarjontaa myöhemmin.
Crossland X on aina verkossa vakiovarusteisiin kuuluvan Opel OnStar -palvelun ansiosta, ja jo perusmallin mittaristossa käytetään digitaalitekniikkaa. Opelin crossover-uutuus esitellään ensi keväänä Geneven autonäyttelyssä, ja myynti starttaa hieman myöhemmin kesän mittaan.
Lähde Autobild
Kommentoi Facebookissa