MURHA Pirkanmaan käräjäoikeus on tuominnut 45-vuotiaan miehen elinkautiseen vankeusrangaistukseen vaimonsa murhasta. Mies murhasi 43-vuotiaan vaimonsa poikkeuksellisen julmasti viime helmikuussa Tampereen Niemenrannassa.
Mies iski vaimoaan useita kertoja veitsellä kaulaan ja muualle vartaloon. Seurauksena oli katkeamat kaulavaltimossa sekä henkitorvessa ja ruokatorvessa.
– Tappo on tehty erityisen raa´alla ja julmalla tavalla ottaen huomioon viiltojen ja pistojen lukumäärä, laatu ja sijainti, totesi jutun syyttäjä.
Mies kiisti murhan mutta myönsi tapon. Hän väitti tehneensä uhrille väkivaltaa vasta sen jälkeen, kun oli havainnut vaimonsa kuolleen.
– Teko ei ole ollut erityisen raaka ja julma. Teko ei ole myöskään kokonaisuutena arvostellen törkeä, esitti syytetyn puolustus.
Viime kesäkuussa alkaneessa oikeudenkäynnissä mies passitettiin mielentilatutkimukseen. Siellä todettiin, että murhan tehdessään mies on ollut täydessä ymmärryksessä. Samalla tehtiin vaarallisuusarvio. Mies todettiin erittäin vaaralliseksi toisen terveydelle, hengelle ja vapaudelle.
Samassa oikeudenkäynnissä miehelle luettiin useita muitakin syytteitä muun muassa raiskauksista. Tuomio tuli niistäkin. Käräjäoikeus tuomitsi miehen elinkautiseen vankeusrangaistukseen.
Kommentoi Facebookissa