Igor-poro sai nimensä voittajan isän mukaan – Petra Vlhova Levin pujottelun ykkönen

Joulupukki ja Igor-poro seuraavat voittajakolmikon haastattelua Levillä.

Joulupukki ja Igor-poro seuraavat voittajakolmikon haastattelua Levillä. (Kuva Ski Sport Finland)

Ennakkosuosikki Mikaela Shiffrin ei onnistunut säilyttämään avauslaskun johtopaikkaansa loppuun saakka.

TALVIURHEILU Slovakian Petra Vlhova otti pujottelun maailmancupissa Levilä niukan voiton ennakkosuosikista Yhdysvaltain Mikaela Shiffrinistä. Kolmas oli Sveitsin Wendy Holdener. Pienessä pakkassäässä käyty pujottelukauden avauskisa keräsi paikan päälle yli 8 000 katsojaa, mikä on aiempia vuosia suurempi määrä.

Viimetalvisella säilölumella laskettu maailmancupkisa onnistui toivotulla lailla. Levin kisarinteen pinta kesti hyvin kaikki avauskierroksen 71 naislaskijaa ja isoillakin lähtönumeroilla selvittiin toiselle kierrokselle 30 joukkoon.

Urallaan jo kaksi Levin voittajien palkintoporoa napannut Mikaela Shiffrin ei onnistunut säilyttämään avauslaskun johtopaikkaansa loppuun saakka. Kolmannen poron sijaan maailmancupin hallitsevan kokonaisvoittajan oli tyytyminen kakkostilaan. Uransa kolmannen maailmancupvoiton ottanut Petra Vlhova esitti toisella laskulla puhtaan ja rohkean laskun ja kiri lopulta Shiffrinin ohi kymmenyksen turvin.

Slovakian ainokainen edustaja päivän kisassa ollut Vlhova nimesi palkintoporonsa isänsä Igorin mukaan. Isä on osa Slovakian maajoukkueen valmennusporrasta, mutta todisti tänään ensimmäistä kertaa tyttärensä voittoa paikan päällä.

– On aina mahtavaa olla ykköspaikalla. Maailmancupvoitto on joka kerran ainutlaatuista, Vlhova hehkutti.

Kolmanneksi laskenut Wendy Holdener jäi lopulta lähes puolitoista sekuntia kärkikaksikosta. Suomalaisnaisista parasta vauhtia piti Riikka Honkanen, joka jäi toisen kierroksen paikasta lopulta vain 0,5 sekuntia ja oli sijalla 36. Honkasen mukaan pari virhettä pudottivat hänet toiselta laskulta.

– Heittämällä olisin mennyt kakkoskierrokselle virheettömällä laskulla. Sen teen ensi vuonna, Honkanen analysoi suoritustaan.

Maailmancupin ensikertalaisten Hilla Hannolan ja Kia-Emilia Hakalan avauslaskut päätyivät keskeytykseen.

Sunnuntaina Levi Blackin valtaavat miespujottelijat. Suurin mielenkiinto kohdistuu nilkkavamman jälkeen yllätyspaluun tekevään Itävallan Marcel Hirscheriin. Kuuden kokonaiscupin sekä Levin hallitseva voittaja Hirshcer lähtee miesten kauden avausmaailmancupiin numerolla kaksi.

Suomalaisista ensimmäisenä radalla nähdään Jens Henttinen numerolla 72. Kaikkiaan miesten pujottelussa on mukana peräti 92 osallistujaa 26 eri maasta.

  • Lähde Ski Sport Finland

Kommentoi Facebookissa