HYVÄNTEKEVÄISYYS Ihmisten hätä toimeentulosta on tuttua Hyvän mielen torin perustajalle, Irja Manniselle, 78.
– Kun köyhyys tulee kynnyksen ylitse, niin tämän vieraan edessä olemme täysin voimattomia. Silloin tarvitaan hyvää tahtoa ja auttavaa kättä. Tämä oli syy, minkä takia perustin Hyvän mielen torin ja ryhdyin harjoittamaan ympärivuotista ja -vuorokautista hyväntekeväisyyttä, Irja luonnehtii.
Irjan luotaama nollan euron paikka sijaitsee Kokkolan Koivuhaan kaupunginosassa. Irjan perustama Hyvän mielen tori sai alkunsa suuresta tarpeesta ja lähtölaukaus Suomen ensimmäiselle nollan euron toimintamallille kirjattiin vuonna 2010.
– Sitä ennen pidin parin vuoden ajan kirpputoria. Siellä huomasin, että ihmisillä on todellinen hätä, niin henkinen kuin aineellinenkin. Mieleeni on syöpynyt erityisesti tapaus, jossa nuori perheenäiti pyöritteli käsissään kahdenkymmenen sentin tavaraa, mutta jätti kuitenkin ostamatta, kun hänen täytyi saada lapselleen ruokaa. Tämä tapaus pysäytti ja kosketti hyvin syvästi, Irja muistelee ja painaa käden sydämensä päälle.
Irja aloitti hyväntekeväisyystoiminnan pyörittämisen kotinsa autotallista käsin. Ympärille perustettiin yhdistys ja vapaaehtoisista koostuva talkooporukka.
– Vaikka tiesimme mihin ryhdyimme, niin avun tarve ja sen laajuus kuitenkin yllättivät. Autotalli jäi hyvin nopeasti pieneksi, joten siirsimme toiminnan taloyhtiön lahjoittamiin tiloihin. Samalla myös valikoimaa ja toimintamallia pystyttiin laajentamaan.
”Autamme myös tilapäisessä hädässä olevia”
Vaikeuksissa olevien kanssaihmisten auttamisesta on muodostunut Irjalle elämäntapa, mutta samalla myös sydämen asia.
– Kymmenessä vuodessa olen nähnyt pintaa syvemmältä ihmisten todellisen hädän. Moni elää köyhyysrajan alapuolella ja tätä kautta elämä on notkahtanut pohjamutiin. Osalla kanssakulkijoistamme ei ole muuta omaisuutta, kuin päällä oleva nukkavieru vaatekerta. Ja moni ikäihminen sinnittelee eteenpäin muutaman satasen peruseläkkeen varassa, joka ei riitä edes ruokaan, tarvittavista lääkkeistä puhumattakaan. Tämä on arkea tämän päivän hyvinvointiyhteiskunnassa, Irja huokaa.
Irja kuvailee hyväntekeväisyystoimintaansa elämän kolhujen elvyttämiseksi.
– Me olemme heitä varten, joita elämä on kohdellut syystä tai toisesta kaltoin. Vaikka valtaosa avun tarvitsijoista on köyhiä, niin rahattomuus voi olla myös tilapäistä. Esimerkiksi henkilökohtainen tragedia, kuten avioero, perheväkivalta tai vaikkapa tulipalo ovat sellaisia, jotka nyrjäyttävät elämän tilapäisesti pois raiteiltaan. Me emme kysele mitä kenelläkin jää viivan alle, vaan autamme myös tilapäisessä hädässä olevia, Irja linjaa.
Aineellinen ensiapupakkaus
Irjan luotsaama Hyvän mielen tori pyörii hyväntahtoisuuden voimin.
– Toiminnassa ei käytetä suuntaan eikä toiseen euroja. Tavarat saadaan lahjoituksina ja samalla tavalla ne annetaan myös eteenpäin. Ainoa ehto on kuitenkin se, että tavaroita haetaan vain tarpeeseen, ei myytäväksi.
Vapaaehtoisvoimin toimivasta hyvänmielen paikasta löytyy lähes kaikkea, mitä ihminen tarvitsee perusarjessaan.
– Suurin tarve on kaikenlaisille kodin tarvikkeille, kuten astioille, kylpytekstiileille sekä petivaatteille. Myös vaatteet, kengät ja lelut menevät nopeasti eteenpäin. Tarvetta löytyy myös hyväkuntoiselle kodin elektroniikalle, pienille sisustustarvikkeille sekä sängyille. Lähtökohtana pidämme, että kun elämä kolhii, niin meiltä saa uuden elämän alkuun ainakin aineellisen ensiapupakkauksen.
Vuosien saatossa myös ruoan tarve on lisääntynyt entisestään.
– Jaamme mahdollisuuksien mukaan myös kauppojen ylijäämäruokaa, mutta valitettavasti määrä on aina vähäisempi kuin tarve. Yritämme kuitenkin, että jokainen tarvitsija saisi edes leipäpaketin mukaansa ja hyvänä päivänä voisimme jakaa myös hedelmiä tai lihaa.
Ruoasta puhuttaessa Irjalla nousee kyyneleet silmiin, kun hän muistelee tapauksia, joissa on aistinut hädän lisäksi myös kurnivan vatsan.
– Mieleeni nousee eräs vähävarainen vanhus, joka tuli ovesta sisään, istui käytävän reunalle olevalle jakkaralle ja ryhtyi kaivamaan käsilaukkuaan. Vapisevin sormin hän nosti kukkaronsa viimeisen kolikon, kymmensenttisen, loi katseen minuun ja kysyi; mitä ruokaa tällä rahalla saa? Vein vanhukselle muutaman voileivän, banaanin sekä kupin kahvia ja sanoin, että talo tarjoaa. Mummo otti kaksin käsin leivästä kiinni, kiitti ja sanoi lopuksi: ”Voi kuinka minulla olikin nälkä. En ole syönyt kahteen päivään yhtään mitään, sillä kaikki rahani menivät lääkkeisiin.”
Lainavaatteissa ja ilman kenkiä
Irja haluaa avata toimintansa kautta oven todellisuudelle, jota ei ole kehystetty kultaraamein eikä täytetty hyvinvoinnilla ja yltäkylläisyydellä.
– Toisilla on liikaa ja toisilla liian vähän. Köyhyys on iskenyt kynsille ja tullut moneen tupaan jäädäkseen. Hyväntekeväisyystoiminnan kautta tartuntapinta todellisuuteen on tilastoja totuuden mukaisempi, Irja tietää kertoa.
Eläkeläisten ja vanhusten lisäksi Irjan asiakaskuntaan kuuluvat myös yksinasuvat sekä lapsiperheet.
– Kirjo on laaja ja monisyinen, mutta yhteistä kaikille on kuitenkin rahattomuus. Ei ole mitenkään poikkeuksellista, että vaikka perheen molemmat vanhemmat käyvät töissä ja ulospäin kaikki näyttää tasalaatuiselle, niin talous on täysin kuralla. Täältä on haettu tällaisiinkin perheisiin rippipuku, lenkkarit ja lapsille leluja.
Vaikka joukkoon mahtuu Irjan mukaan myös näitä tilapäisiä avuntarvitsijoita, niin valtaosa asiakkaista on kuitenkin pakkoköyhiä.
– Väliin pudonneiden joukko kasvaa vuosi vuodelta ja joukosta löytyy paljon myös niin sanottuja piiloköyhiä. Nämä ovat niitä, jotka eivät osaa, uskalla tai kehtaa hakeutua sosiaalitoimiston luukulle, joten he tulevat tänne. Me vaatetamme heidät, annamme ruokaa ja pidämme huolen, että heistä jokainen saa yksilöllistä apua, Irja kuvailee hienovaraisesti.
Lisääntynyt pakko- ja piiloköyhien määrä kertoo Irjan mukaan karua kieltä tämän päivän arjesta.
– Kun ihminen tulee tänne lainavaatteissa, ilman kenkiä, rahaa ja itsetuntoa, niin se kertoo, että yhteiskunta on ajautunut pahasti sivuraiteille. Ja tässä haluan muistuttaa, että iso osa avun tarvitsijoista elää päihteetöntä elämää.
Kun kaikki menee alta
Torin perustaja ja ylläpitäjä Irja Manninen tietää mistä puhuu, sillä hän on myös itse kokenut elämän kääntöpuolen.
– Toimin 47 vuotta yrittäjänä. Pyöritin yhdessä ex-mieheni kanssa autokoulua, joka ajautui vuonna 2000-luvun alkupuolella tiensä päähän. Konkurssin seurauksena kaikki romahti. Menetin ympäriltäni kaiken; työn, toimeentulon ja kodin. Myös terveys oli vaakalaudalla.
Ison velkataakan alla elänyt Irja muistelee hetkeä, jolloin lompakossa oli 1,20 euroa rahaa, jääkaappi tyhjä ja vielä kotona asuva lapsi pyysi äidiltään ruokaa.
– Kyyneleet silmissä keräsin kaapeista kaikki mahdolliset ruoan hippeet ja tein niistä mitä sain. Sillä hetkellä tunsin itseni avuttomaksi, todella lyödyksi. Kaikki musta vyöryi kerralla päälle. Häpesin elämäntilannettani, häpesin jopa itseäni, sillä minulla ei ollut enää muuta kuin vaatteet päälläni, Irja muistelee hiljaisena.
Maanviljelijäperheessä kasvaneena Irja palautti mieleensä lapsuuden ja mummon tarinat pulavuosista ja pettuleivästä.
– Niiden muistojen avulla ryhdyin työstämään selviytymispakettia ja pikkuhiljaa, askel askeleelta nousin takaisin kovalle maalle. Päätin selviytyä ja selviydyin. Tie ei ole ollut helppo, mutta tässä sitä kuitenkin nyt ollaan.
Päästyään takaisin vahvemmalle maaperälle, Irja halusi pistää hyvän kiertämään.
– Koen suurta tarvetta auttaa hädässä olevia ihmisiä. Tiedän kokemuksesta, että köyhyys ei ole aina itse aiheutettua ja sen seurauksena häpeä saattaa olla myös ylivoimainen este mennä hakemaan apua. Silloin tarvitaan tällaisia kynnyksettömiä paikkoja, jossa kukaan ei tenttaa eikä vaadi kymmenittäin todistuksia rahattomuuden syntyperistä. Vähävaraisuus on loppujen lopuksi hyvin henkilökohtainen asia, Irja tietää kertoa.
- Haastattelu on aikaisemmin julkaistu Meidän Suomi -lehdessä
Lue myös: Köyhyys on arki ilman euroja ja itsetuntoa – ”Unelmoin kampaajalla käynnistä”
Kommentoi Facebookissa