AUTOT Vaikka Jaguarin maine on rakentunut lähinnä urheilu- ja luksusautojen varaan, kissamerkki on tehnyt käytännöllisempiäkin malleja. Tämän hetken myydyin Jagge on F-PACE-niminen katumaasturi, ja merkki on valmistanut myös farmareja edelliskorimallin XF:n ja Ford Mondeoon perustuneen X-Typen pohjalta.
Jaguarin päämuotoilija Ian Callum ehti jo todeta taannoin, että merkki ei enää tekisi uutta farkkua. Tarkoituksena oli kuulemma tarjota crossovereita käytännöllisempää autoa etsiville asiakkaille, mutta miehen sanat tulkittiin hieman väärin. Hän tarkoitti nimittäin sitä, että BMW 3-sarjan ja kumppaneiden kanssa kilpailevasta XE:stä ei olla suunnittelemassa farmaria.
Sellainen on sen sijaan tulossa pari vuotta sitten lanseeratusta, pykälää suuremmasta XF:stä. Kissamerkki haluaa pitää edelleen kiinni edelliskorimallin farkku-XF:llä ajavista asiakkaista, ja toki kiikarissa ovat myös muita premium-farmareita käyttävät potentiaaliset ostajat. Lisäksi jopa Kiinasta on kuultu toiveita käytännöllisemmän XF:n perään, vaikka farmarit ovat siellä todella harvinainen näky.

Niinpä Jaguar on kehittänyt toisen sukupolven XF-farmaria jo jonkin aikaa, ja auto on bongattu salavalokuvaajien linsseihinkin. Nyt intialaisen Tatan omistuksessa oleva brittimerkki julkaisi uutuudestaan ensimmäisen tiiserikuvan. Auto nähdään koko komeudessaan kesällä, jolloin virallinen esittely koittaa.
Tiiserikuva on otettu ylhäältäpäin, joten siitä erottaa vain uutuuden kattolinjan. Sivuikkunoiden profiili näyttää laskevan perää kohti, mutta takalasi vaikuttaisi olevan melko pystyssä kulmassa. Tämä lupaa hyvää tilankäytön kannalta, ja ruuman perusvetoisuus lienee 600 litran luokkaa. Takapenkin selkänojat kaatamalla tilaa pitäisi syntyä jopa 1700 litraa, eli käytännöllisyys on huomattavasti paremmalla tolalla kuin sedanissa.
Sitä parantavat myös takakontin lattiasta löytyvät kiinnityskiskot ja sähköllä liikkuva takaluukun kansi. Takavalojen muotoilu on hyvin lähellä sedania, ja linjat ovat muutenkin identtiset B-pilariin asti. Moottorivalikoimakin on samaa perua, eli tarjolle tulee kaksilitraisia neloskoneita sekä bensa- että dieselversioina, kolmilitrainen turbodiesel ja samankokoinen mekaanisesti ahdettu bensa-V6. Malliston kruunuksi esitellään myöhemmin kuuma SVR-malli, joka heittää ahdetun veekasin voimin kunnon haasteen AMG-Mersuille, RS-Audeille ja kumppaneille.
Farkku-XF:n sisustan pitäisi olla pitkälti identtinen sedanin kanssa, mutta toki takapenkillä on enemmän pääntilaa. Lisäksi sisätiloihin tulee mukavasti valoa isosta panoraamakatosta, joka löytyy XF Sportbraken lisävarustelistalta. Jäämme odottelemaan kesän mittaan julkaistavia tarkempia tietoja ja kuvia Jaggen käytännöllisestä uutuudesta.
Kommentoi Facebookissa