YLEISURHEILU Jyväskylän GP-kisoissa 100 metrin aitojen meni keskiviikkona uusiksi. Reetta Hurske voitti alkueräjuoksunsa uudella SE-ajalla 12,70.
Hurske paransi edellistä SE-aikaa kahdella sadasosalla. Sen oli aitonut Annimari Korte vuonna 2019.
– Tiesin, että olen ihan hyvässä kunnossa. Viime aikojen treenit eivät ole olleet itseäni tyydyttäviä. Mutta kiva, että kisoissa kulkee, Hurske hehkutti SUL:n tiedotteessa.
Finaalissa Hurske ei yltänyt SE-vauhtiin. Hän voitti loppukilpailun ajalla 12,80.
Korte juoksi Jyväskylässä alkuerissä ajan 12,98. Hän ei käsivaivan takia osallistunut finaaliin.
Toiseksi finaalissa juoksi Intian Jyothi Yarraji ajalla 12,95. Nooralotta Neziri oli kolmas ajalla 13,17.
Lotta Harala aitoi alkuerässä ennätyksensä 13,03. Finaalin hän joutui keskeyttämään kompuroituaan viimeisellä aidalla.
Aitajuoksuissa on syntynyt kaksi Suomen ennätystä kahden päivän sisään. Viivi Lehikoinen aitoi 400 metrillä Espanjan Huelvassa tiistaina SE-ajan 54,40.
Jessica Kähärällä hurja ennätysparannus
Jessica Kähärä oli huippuvireessä Jyväskylän GP-kisojen pituushyppykilpailussa. Kähärä paransi ennätystään kahdesti ja otti kisassa ylivoimaisen voiton.
Kähärä venytti ensin ennätyksensä 637. Sitten hän pani vielä paremmaksi ja voitti kisan tuloksella 647.
Kähärän aiempi ennätys oli 629. Hän paransi ennätystään siis peräti 18 sentillä.
Seitsenottelun Suomen kärkinimet veivät kaksi seuraavaa sijaa. Saga Vanninen oli toinen tuloksella 623. Maria Huntington hyppäsi 617 ja sijoittui kolmanneksi.
Suomen ennätyksestä Kähärä on vielä kaukana. Yhä voimassa olevan SE-tuloksen 685 hyppäsi legendaarinen Ringa Ropo vuonna 1990.
Teksti Otto Palojärvi
Kommentoi Facebookissa