Jarkko Nieminen teki avausmaalinsa salibandyliigassa

Jarkko Nieminen tasoitti lukemiksi 2–2 napauttamalla pallon syötöstä verkkoon.

Jarkko Nieminen tasoitti lukemiksi 2–2 napauttamalla pallon syötöstä verkkoon. (Kuva AOP)

Entinen tennistähti pelasi ottelun kipulääkkeiden voimalla.

SALIBANDY Hallitsevan salibandyn mestarijoukkueen Tampereen Classicin riveissä hyökkäävä ex-tennisammattilaisemme Jarkko Nieminen osui maaliin jo toisessa pelissään.

Ottelussa oululaista OLS:a vastaan Nieminen tasoitti lukemiksi 2–2 napauttamalla pallon syötöstä verkkoon itselleen tutulla tavalla eli hieman ilmasta.

– Joonas Pylsy riisti pallon, ja näin heti, että siitä voisi avautua paikka. Lähdin liikkeelle niin lujaa kuin jaloistani pääsin. Jatkoin kohti vastustajan maalia ja siihenhän se pallo Pylsyltä somasti napsahti. Tosin vauhtia oli sen verran paljon, että meinasin itsekin mennä maalia päin, Jarkko Nieminen analysoi Aamulehdelle ottelun jälkeen.

Samalla vauhdilla verkkoon päätyi vastustajan maalivahtikin. Classic voitti lopulta koko tasaisen ottelun maalein 8–7 jatkoajan jälkeen.

Niemisen viikko sitten tapahtunut debyytti salibandykentillä viivästyi suunnitellusta, kun miehen kantapäät vaivasivat. Molemmissa kantaluissa on rasitusmurtuma, joka paranee vain levolla. Itse ottelun Jarkko Nieminen pelasi kipulääkkeiden voimalla.

Kommentoi Facebookissa