Joe Biden nimesi jäähyväispuheessaan vaaroja – ”Vallan keskittyminen hyvin harvojen erittäin varakkaiden ihmisten käsiin”

Joe Biden jättää virkansa Yhdysvaltain presidenttinä 20. tammikuuta. (Kuva AOP)

Yhdysvaltain väistyvä presidentti oli huolissaan myös väärän tiedon levittämisestä mediassa.

YHDYSVALLAT Yhdysvaltain väistyvä presidentti Joe Biden on pitänyt jäähyväispuheensa. Biden, 82, luopuu virastaan 20. tammikuuta 2025 ja uudeksi presidentiksi asettuu Donald Trump, 78.

Biden aloitti puheensa kertomalla Israelin ja Hamasin sopimasta tulitauosta Gazassa. Tulitauko oli Bidenille tärkeä saavutus virkansa loppumetreillä, mutta hän kertoi tehneensä yhteistyötä myös tulevan hallinnon kanssa.

– Tämän suunnitelman on kehittänyt ja neuvotellut tiimini, ja tuleva hallinto toteuttaa sen suurelta osin. Siksi kehotin tiimiäni pitämään tulevan hallinnon täysin ajan tasalla. Koska niin sen pitäisi olla: työskenteleminen yhdessä amerikkalaisina.

Biden ei kuitenkaan nähnyt maan tulevaisuutta kovinkaan lupaavana. Hän halusikin varoittaa huolestuttavasta kehityksestä. Väistyvän presidentin tulkitaan viittaavan Trumpin varakkaisiin tukijoihin kuvailemalla huoliaan.

– Se on vaarallinen vallan keskittyminen hyvin harvojen erittäin varakkaiden ihmisten käsiin, ja on vaarallisia seurauksia, jos heidän vallan väärinkäyttöään ei valvota.

Biden osoitti samaan suuntaan toteamalla myös, että amerikkalaiset haudataan vallan väärinkäytön mahdollistavan väärän tiedon ja disinformaation lumivyöryn alle.

– Vapaa lehdistö murenee. Toimittajat katoavat. Sosiaalinen media luopuu tosiasioiden tarkistamisesta. Totuus tukahdutetaan valheisiin, jotka on kerrottu vallan ja taloudellisen voiton vuoksi.

Uudelle kaudelle halunnut ja presidenttikisasta kesken kaiken luopumaan joutunut Joe Biden halusi kuitenkin päättää televisioidun puheensa positiivisesti ja kertoi yhä uskovansa aatteeseen, jota kansakunta edustaa.

– Jumala siunatkoon teitä kaikkia, ja Jumala varjelkoon joukkojamme. Kiitos tästä suuresta kunniasta.

Lue myös: Trump hämmentää maailmaa aluevaatimuksillaan – ”Tehdään Grönlannista taas suuri”

Kommentoi Facebookissa