JÄÄKIEKKO Jääkiekon SM-liigassa on annettu ensimmäiset valmentajapotkut. Tapahtuma ei ollut yllätys, sillä Jokereiden miljoonamiehistö on rämpinyt alkukauden ja onnistunut hankkimaan vain yhden voiton.
Jokerit tiedotti sunnuntaina vapauttaneensa päävalmentaja Tomek Valtosen ja valmentaja Waltteri Immosen työtehtävistään. Päävalmentajaksi nousee täksi kaudeksi valmennusryhmään liittynyt Juuso Hahl. Uutena kasvona mukaan tulee valmentaja Janne Grönvall. Hahlin ja Grönvallin sopimukset ovat 1+1-vuotisia.
Jokereiden urheilutoimenjohtaja Olli-Pekka Yrjänheikki kertoo, että tuloksellisesti hankalan alkukauden jälkeen organisaatiossa jouduttiin tekemään isoja päätöksiä, jotta suunta muuttuisi. Ratkaisuun päädyttiin huolellisen kokonaisarvion jälkeen.
– Juuso Hahl on jo aiemmin urallaan osoittanut pystyvänsä ottamaan päävalmentajana pelaajista irti suurimman mahdollisimman potentiaalin. Sen lisäksi Juuso on myös peliä hyvin ymmärtävä valmentaja, Yrjänheikki taustoittaa.
Jokereiden puheenjohtaja Mikko Saarni kertoo, että valmentajavaihdoksen myötä Jokerit pääsee aloittamaan kauden uudelleen.
– Haluan myös organisaation puolesta kiittää Tomekia ja Wadea työstä, jonka he ovat Jokereiden eteen tehneet. Nyt käynnissä olevalla poikkeuksellisella kaudella myös panokset ovat äärettömän suuret ja vaatii tällaisessa tilanteessa organisaatiolta reagointia. Tästä alkaa meidän osaltamme uusi kausi.
Lue myös: Jokerit komeilee liigajumbona – suomalainen kiekkoikoni ilmoitti lopettavansa uransa

Kommentoi Facebookissa