LIIKENNETURVALLISUUS Itä-Suomen poliisi kertoo, kuinka 25.12. klo 21.57 aikaan oli hätäkeskukseen ilmoitettu Joensuussa Koillisväylän ja Mustosenkadun risteyksessä puuhun ajetusta autosta.
Paikalla poliisipartiolle oli selvinnyt, että nuori, vastikään ajokortin saanut poika oli kuljettanut henkilöautoa Koillisväylää pitkin, jossa auto oli ajautunut vastaantulevien kaistan yli ja törmännyt pientareella puuhun oikealla etukulmallaan.
Kuljettaja oli kertonut leikkineensä käsijarrulla auton luistattamiseksi ja oli menettänyt auton hallinnan. Kyydissä olleista kolmesta pojasta yksi oli kuljetettu ambulanssilla saamaan hoitoa, mutta vammat olivat lievät.
Poikaa epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Hinausauto kuljetti vaurioituneen auton pois paikalta.
Kommentoi Facebookissa