Kaksi henkilöä löydettiin tajuttomana taloyhtiön parkkipaikalta – poliisi ei epäile rikosta

Ensiavusta huolimatta toinen henkilöistä menehtyi tapahtumapaikalle ja toinen on toimitettu kriittisessä tilassa sairaalahoitoon. (Kuvituskuva Dreamstime)

Poliisi sai varhain aamulla hätäkeskuksen kautta tiedon tapahtuneesta ulkopuolisen henkilön ilmoituksen avulla.

KUOLEMANSYY Sisä-Suomen poliisilaitos kertoo, että poliisilla oli Virroilla 4.4.2023 henkeen ja terveyteen liittyvä tehtävä. Poliisi jatkaa tapahtuman selvittämistä muun muassa kuolemansyynselvittämisenä.

Poliisi sai 06.26 hätäkeskuksen kautta tiedon ulkopuolisen henkilön ilmoituksesta, minkä perusteella Virtain keskustasta löydettiin kaksi henkilöä tajuttomana taloyhtiön parkkipaikalta matkailuauton ulkopuolelta.

Tutkinnanjohtaja rikoskomisario Kari Aaltio kertoi Helsingin Sanomille, että Virroilta löytyneet henkilöt ovat toisensa tunteneita iäkkäitä eläkeläisiä. Matkailuauto kuului lähisukulaiselle.

Ensiavusta huolimatta toinen henkilöistä menehtyi tapahtumapaikalle ja toinen on toimitettu kriittisessä tilassa sairaalahoitoon.

Poliisin selvittää tapahtumia esitutkintalain mukaisena selvityksenä. Asiassa ei tässä vaiheessa epäillä rikosta.

Lue myös: Rattijuoppo törmäsi jalankulkijaan suojatiellä – toinen autoilija oli pysähtynyt antamaan tietä

Kommentoi Facebookissa