Kaksi riitaisaa seuruetta ammuskeli ravintolassa – viisi henkilöä sai osumia luodeista

Alkutietojen perusteella kolmella loukkaantuneella on vakavampia vammoja. (Kuvituskuva Fotolia)

Poliisi on ottanut yön aikana kiinni useita henkilöitä rikoksesta epäiltynä.

AMPUMAVÄLIKOHTAUS Pohjanmaan poliisi kertoo, että seinäjokelaisessa Härmän Häjy -ravintolassa tapahtui lauantaina illalla vakava ampumavälikohtaus. Kahden ravintolassa olleen seurueen välillä oli tullut jonkinlaista riitaa ja tämän jälkeen ravintolassa alkoi osapuolten välillä ampuminen.

Tämänhetkisten tietojen mukaan tapahtuman yhteydessä on ammuttu useita laukauksia useampien eri henkilöiden toimesta ja monet ravintolassa olleet ovat joutuneet vaaraan. Ainakin viisi henkilöä on saanut osumia luodeista ja toimitettu sairaalaan hoitoon. Loukkaantuneet ovat miehiä. Alkutietojen perusteella kolmella heistä on vakavampia vammoja.

Osa loukkaantuneista on sivullisia, paikalla olleita henkilöitä. Poliisi esittää kiitokset siitä, että loukkaantuneille on annettu jo tapahtumapaikalla ensiapua muiden paikalla olleiden toimesta.

– Tämä on ollut esimerkillistä toimintaa, toteaa rikoskomisario Markku Kaperi.

Poliisi on ottanut yön aikana kiinni useita henkilöitä rikoksesta epäiltynä. Tapahtumia tutkitaan muun muassa tapon yrityksenä ja ampuma-aserikoksena. Rikosnimikkeet tarkentuvat myöhemmin. Poliisi pyytää tapahtuma-aikaan Härmän Häjy -ravintolassa olleita henkilöitä ottamaan yhteyttä poliisiin soittamalla numeroon 029 5447893. Asian esitutkinta on vasta alussa.

Lue myös: Mies käyttäytyi uhkaavasti sivullisia kohtaan – häirikön hallusta löytyi huumausainetta ja starttipistooli

Kommentoi Facebookissa