LUONTO Itä-Suomen poliisi pyysi 11.4.2018 Pielaveden riistanhoitoyhdistykseltä suurriistavirka-apua Petäjäjärvelle pihavierailuja tehneen karhun karkottamiseksi. Karhu oli tehnyt samalla alueella reilun viikon aikana useita käyntejä pihoilla. Viimeisin pihavierailu oli illalla 11.4.2018.
Poliisin tehtävänannon mukaan karhun karkottamista yritettiin koiralla ja tarvittaessa ampuma-asetta käyttäen eli ampumalla ilmaan. Karhun karkottaminen ei kuitenkaan onnistunut. Karhu ei siirtynyt koko yön aikana kuin muutaman kilometrin matkan koiran edessä ja kulki karkotuksen aikana muun muassa asuttujen talojen pihojen läpi.
Yön aikana metsästäjät pääsivät useita kertoja muutamien kymmenien metrien päähän karhua ja yrittivät saada tehoa karkotukselle ampumalla lukuisia kertoja aseella ilmaan – tuloksetta. Karhu ei välittänyt koirasta, ihmisistä tai ihmisten aiheuttamista äänistä.
Hieman klo 05.00 jälkeen karhu oli siirtynyt jo lähelle Pielaveden taajamaa, ortodoksisen kirkon välittömään läheisyyteen. Alue on tiheästi asuttu alue. Koska karkotuskeinot eivät tehonneet eikä ihmisarkuuden menettäneen karhun käyttäytyminen ollut lajille tyypillistä, poliisi katsoi, että karhun liikkuminen rakennetussa ympäristössä aiheuttaa vaaraa ihmisen hengelle ja terveydelle.
Poliisin päätöksellä eläin lopetettiin Pielaveden Kiukoisille klo 06.20. Noin 3–4-vuotias uroskarhu painoi 101 kg ja päällisin puolin eläin vaikutti terveeltä. Poliisi toimittaa eläimen riistantutkimusta tekevälle tutkimuslaitokselle Eviralle Ouluun.
Kommentoi Facebookissa