Kohtalokkaassa louhosturmassa testattiin ajotaitoja – 17-vuotiaan ajokortti poikkeusluvalla samana päivänä

Poliisi tutkii tapausta kahtena törkeänä kuolemantuottamuksena. (Kuvituskuva Dreamstime)

Onnettomuusauto putosi vedellä täyttyneeseen louhokseen ja kaksi nuorta menehtyi.

ONNETTOMUUS Poliisilla on nyt kattava käsitys Laitilassa kesäkuun alkupuolella tapahtuneesta onnettomuudesta, missä auto putosi louhokseen ja kaksi nuorta menehtyi. Tapahtumien selvittämiseksi poliisi on kuullut turmasta selviytyneitä henkilöitä.

Kuljettajaksi epäilty henkilö on 17-vuotias poika, joka oli saanut poikkeusluvalla ajokortin aikaisemmin samana päivänä.

– Hän on myöntänyt kuljettaneensa ajoneuvoa tapahtumahetkellä ja on selvittänyt tapahtumien kulkua esitutkinnassa, kertoo tutkinnanjohtaja, komisario Arttu Visuri Lounais-Suomen poliisilaitokselta.

Louhos oli ajoneuvossa olleille nuorille entuudestaan tuttu paikka. Onnettomuuspaikka sijaitsee Laitilan ja Euran kuntarajan tuntumassa. Esitutkinnassa on selvinnyt, että ennen turmaa autolla ajeltiin louhoksen viereisellä hiekka-alueella.

– Siellä on niin sanotusti testailtu ajotaitoja ja kokeiltu rajoja, Visuri muotoilee.

Hänen mukaansa käytetyt nopeudet eivät olleet suuria ja henkilöauto oli tieliikennekelpoinen.

– Jossain vaiheessa henkilöauto riistäytyi kuljettajan hallinnasta, minkä seurauksena auto ajautui vedellä täyttyneeseen louhokseen.

Onnettomuus tapahtui 10. kesäkuuta Laitilan Tarvaistentien läheisyydessä sijaitsevalla louhoksella. Viranomaiset saivat hälytyksen paikalle kello 18.40. Ilmoituksen perusteella vedellä täyttyneeseen louhokseen oli pudonnut henkilöauto, ja autossa oli edelleen ihmisiä sisällä. Ilmoituksen hätäkeskukseen teki lähialueen asukas, jonka luota louhokseen pudonneesta henkilöautosta poispäässeet olivat tulleet pyytämään apua.

Pelastuslaitoksen sukeltajat löysivät veteen uponneesta henkilöautosta kaksi poikaa, jotka lääkäri totesi paikan päällä menehtyneiksi. Uponneesta autosta ulospäässeet pojat kuljetettiin jatkohoitoon. Heidän vammansa eivät ole vakavia.

Lounais-Suomen poliisi tutkii tapausta kahtena törkeänä kuolemantuottamuksena, vaaran aiheuttamisena ja vahingontekona. Esitutkinta asiassa saadaan alustavan arvion mukaan valmiiksi elokuun loppuun mennessä.

Lue myös: Poliisi kertoo lisätietoa nuorten louhosturmasta – toinen pelastuneista matkusti takapenkillä

Kommentoi Facebookissa