Kolme henkilöä sai hengenpelastusmitalin – kaksi palkituista mukana kouluampumistapauksessa

Hengenpelastusmitalien myöntäminen on alkanut jo1920-luvulla. (Kuva AVI)

Toisessa tapauksessa ohikulkija pelasti avantoon pudonneen pilkkijän kuivalle maalle.

HENGENPELASTUS Etelä-Suomen aluehallintoviraston ylijohtaja Merja Ekqvist luovutti tasavallan presidentin myöntämät hengenpelastusmitalit tiistaina 19.8.2025 kolmelle Etelä-Suomen alueella asuvalle henkilölle. He ovat pelastaneet hengenvaarassa olleen ihmisen osoittaen erityistä rohkeutta ja neuvokkuutta oman turvallisuutensa vaarantaen.

Mitalit saivat Jan Strandholm ihmisen pelastamisesta jäistä sekä Sanna Syvänen ja Aino Haverinen Dudle toiminnastaan Viertolan kouluampumisessa. Etelä-Suomen aluehallintovirasto onnittelee mitalinsaajia ja kiittää heitä ansiokkaasta toiminnastaan hädän hetkellä.

Pitkäperjantaina vuonna 2024 Jan Strandholm ja hänen puolisonsa huomasivat kävelyllä ollessaan, että meren jäällä oli ihminen avannossa. Avunhuutoja ei kuulunut. Lähempänä Strandholm huomasi, ettei henkilö pääse omin voimin avannosta pois. Strandholm teki päätöksen mennä jäälle. Lopulta hän päätyi itsekin kahdesti avantoon avustaessaan hätään jäänyttä ihmistä.

Avanto ei ollut kovin kaukana rannasta, mutta ilman Strandholmin apua henkilö ei olisi avannosta päässyt pois. Strandholm yritti ensin vetää miehen ylös avannosta käyttämällä omaa takkia köytenä. Avantoon joutuneen miehen ote lipesi, mutta tämä sai kantapään jään päälle. Strandholm sai miehen kantapäästä kiinni ja sai kiskottua miehen ylös avannosta. Viranomaisten – poliisi, ensihoito, pelastus – saapuessa paikalle, Strandholm oli jo saanut pelastettua pilkkijän kuivalle maalle.

Sanna Syväsen ja Aino Haverinen Dudlen toiveiden mukaisesti aluehallintovirasto ei tuo julki tarkemmin heidän toimintaansa Viertolan kouluampumisessa sen arkaluontoisuuden vuoksi.

Vuosittain hengenpelastusmitali myönnetään noin kymmenelle kansalaiselle koko maassa. Hengenpelastusmitali annetaan tunnustukseksi erittäin rohkeasta, neuvokkaasta tai oman hengenvaaran uhalla suoritetusta teosta, jolla toisen ihmisen henki on pelastettu uhkaavasta vaarasta.

Vuonna 2025 hengenpelastusmitalilautakunta käsitteli kaikkiaan 85 mitaliesitystä, joista tasavallan presidentti myönsi hengenpelastusmitalin seitsemälle ihmiselle. Mitalien myöntäminen on alkanut 1920-luvulla. Aluehallintoviraston tehtäviin kuuluu mitaliehdotusten käsittely, tapahtumien selvittely sekä mitalien luovuttaminen viraston toimialueella asuville henkilöille.

Lue myös: Kouluampumisen esitutkinta valmistui – ”Ei minkäänlaista näyttöä, että uhrit olisivat kiusanneet epäiltyä”

Kommentoi Facebookissa