TAPON YRITYS Lounais-Suomen poliisi on saanut valmiiksi esitutkinnan, joka liittyy kesäkuussa Raumalla tapahtuneeseen epäiltyyn tapon yritykseen. Esitutkinnan perusteella kolmea miestä epäillään tapon yrityksestä, joka tapahtui yksityisasunnossa 11. kesäkuuta.
– Epäilty väkivallanteko tapahtui uhrin asunnossa, jonne miesten epäillään tunkeutuneen ikkuna rikkomalla. Tunkeutumisen vuoksi miehiä epäillään tapon yrityksen lisäksi myös törkeästä kotirauhan rikkomisesta, kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Kimmo Lindholm Lounais-Suomen poliisilaitokselta.
Esitutkinnan perusteella poliisi ei tarkemmin ota kantaa pahoinpitelyn tekotapaan. Kaikki kolme epäiltyä ovat olleet vangittuna esitutkinnassa. Lisäksi esitutkinnassa on ollut kiinniotettuna kaksi muuta henkilöä, mutta heitä ei epäillä kesäkuisesta väkivallanteosta.
Kesäkuisen väkivaltatapauksen esitutkinnan aikana on ilmennyt myös joukko muita rikosepäilyjä, joista poliisi on kirjannut erilliset rikosilmoitukset. Syyteharkintaan lähtee päärikoksen lisäksi viisi muuta esitutkintaa.
– Niin tutkittavana olleessa päärikoksessa kuin sen esitutkinnassa esille tulleissa muissa rikosepäilyissä on ollut osallisena tai osaisena samoja henkilöitä, Lindholm sanoo.
Lue myös: Mies odotti kaverinsa nukahtamista – sitten heilahti puukko
Kommentoi Facebookissa