LIIKENNETURVALLISUUS Lounais-Suomen poliisin partio havaitsi lauantaina Mynämäellä valvonnan lomassa ylinopeutta ajavan traktorimönkijän kuljettajan, joka lähti poliisia karkuun.
Poliisi havaitsi lauantai-iltana noin seitsemän aikaan Mynämäen Keskuskadulla ilman valoja ja rekisterikilpeä liikkuneen kopillisen traktorimönkijän. Sen kuljettaja ajoi kolmenkympin nopeusrajoitusalueella 64 km/h.
Poliisi lähti traktorimönkijän perään pysäyttääkseen tämän, mutta mönkijän kuljettaja kiihdytti karkuun. Poliisi kytki punaiset pysäytysvalot päälle, mutta mönkijän kuljettaja jatkoi pakenemistaan ajaen muun muassa kevyen liikenteen väylällä sekä toistuvasti vastaantulevien kaistalla.
Poliisi seurasi pakenevaa ajoneuvoa lähietäisyydeltä ja lopulta ajoi Vanhan Turuntien varressa sijaitsevalla hiekkakuopalla mönkijään kiinni eli osui siihen tarkoituksella. Kiinni ajamisen seurauksena mönkijä horjahti ja pysähtyi.
Poliisipartio hälytti paikalle ensihoidon, joka tarkasti kuljettajan ja kyydissä olleen matkustajan voinnin. Matkustaja ei loukkaantunut tilanteessa, eivätkä kuljettajan saamat vammat vaatineet ensihoidon arvioinnin mukaan sairaalahoitoa.
Kuljettaja ja matkustaja ovat molemmat 16-vuotiaita. Poliisi on ollut yhteydessä molempien huoltajiin. Mönkijän kuljettajaa epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.
Lue myös: Nuori 15-vuotias anasti kaksi henkilöautoa – poliisi pysäytti pakenijan kiilaamalla

Kommentoi Facebookissa