Koulujen päättäjäisviikonlopun sää on pilvinen ja sateinen – länsirannikolla on poutaista

Kumisaappailla saattaa olla käyttöä koulujen päättäjäisviikonloppuna. (Kuvituskuva Fotolia)

Lauantaina satelee suuressa osassa maata, lämpötila nousee ylimmillään noin 20 asteeseen.

SÄÄTILA Ilmatieteen laitoksen ennusteen mukaan koulujen päättyessä sää on suuressa osassa maata vaihtelevan pilvinen ja kuurosateiden värittämä. Lauantaina päivällä sadekuuroja kehittyy etenkin maan etelä- ja itäosaan sekä Lappiin, ukkonenkin on mahdollista. Länsirannikko pysynee poutaisena.

Sunnuntaina sadekuuroja tulee edelleen Lapissa, ja toinen sadekuuroalue saapuu iltapäivän aikana maan länsiosaan. Sateet leviävät maan itäosaan illan ja yön aikana. Päivän ylimmät lämpötilat ovat 15–21 astetta. Yölämpötila on pääosin 7 ja 10 asteen välillä.

Lue myös: Parvekkeella grillaaminen on sallittua – kunhan sen tekee paloturvallisesti

Kommentoi Facebookissa