KUNNIANLOUKKAUS Lounais-Suomen poliisi epäilee Salon kaupunginvaltuutettua kunnianloukkauksesta ja virkavelvollisuuden rikkomisesta. Asia liittyy kuntavaalien ehdokasasetteluun.
Lounais-Suomen poliisille tehtiin maaliskuussa 2025 tutkintapyyntö kuntavaalien ehdokasasetteluun liittyvästä rikosepäilystä Salossa. Asianomistajan mukaan kaupunginvaltuutetun hänestä levittämä valheellinen tieto vaikutti asianomistajan mahdollisuuteen asettua ehdolle kuntavaaleissa.
Poliisin esitutkinnassa kävi ilmi, että valtuutettu oli kuvaillut asianomistajaa loukkaavasti pikaviestisovelluksen ryhmäkeskustelussa sekä muiden henkilöiden kanssa käymissään keskusteluissa.
Yleisradio kertoo, että epäiltävänä on perussuomalaisten valtuustoryhmän puheenjohtaja Antti Olkinuora. Olkinuora kiistää rikosepäilyt Ylelle.
– Kunnianloukkausepäily on naurettava. Kyse on vaalien alla tapahtuneesta tarkoitushakuisesta vaikuttamisesta. Paikallinen sanomalehti julkaisi ehdokkuusasiasta jutun, johon oli vuodettu tietoja sisäisessä WhatsApp-ryhmässä käydystä keskustelusta. Kyseinen henkilö ei päässyt minkään muunkaan ryhmän ehdokkaaksi.
Lisäksi poliisi epäilee kaupunginvaltuutettua kunnianloukkauksesta ja virkavelvollisuuden rikkomisesta. Epäilty virkavelvollisuuden rikkominen liittyy valtuutetun työhön poliisissa, mistä hän on jäänyt eläkkeelle. Virkavelvollisuuden rikkominen liittyy siihen, että hänen epäillään tuoneen luvatta esille poliisin työssään saamiaan tietoja.
Olkinuora sanoo, ettei hänellä ole tarkempaa tietoa, mihin virkavelvollisuuden rikkomisasia liittyy.
– Minulla on 40 vuoden kokemus poliisityöstä. Kyse on esitutkinnasta ja syyttäjä tekee siitä oman johtopäätöksensä. Omatuntoni on puhdas tässä asiassa.
Tapauksen esitutkinta on valmis, ja asia siirtyy seuraavaksi syyteharkintaan.
Lue myös: Tuohtunut äiti haukkui poikansa juniorivalmentajan – käräjillä sakot kunnianloukkauksesta

Kommentoi Facebookissa