BRITANNIA Britannian pitkäaikaisimman hallitsijan, 70 vuotta hallinneen kuningatar Elisabet II:n viime vuonna tapahtuneen kuoleman johdosta ja Britannian kruununperimysjärjestyksen mukaan hallitsijaksi nousi kuningattaren vanhin poika Charles.
Virallinen julistus Charles III:n nimityksestä hallitsijaksi suoritettiin jo viime syyskuussa, ja kruunaus perinteisin seremonioin Pyhän Edvardin kruunulla 6.5. Lontoon Westminster Abbeyssa. Myös Charlesin puolison, kuningatar Camillan päähän asetettiin kaksi tuntia kestäneessä seremoniassa kruunu.
Paikalla oli noin kaksi tuhatta kutsuvierasta, mukana tasavallan presidentti Sauli Niinistö puolisonsa Jenni Haukion kanssa. He osallistuivat kuninkaan isännöimälle valtionpäämiesten vastaanotolle jo edellisenä päivänä. Niinistö kirjoitti Suomen terveisistä Twitterissä:
“On behalf of Finland, we extended Their Majesties our very best wishes for a long and successful reign.”
Kuningaspari oli saapunut kruunajaisiin Buckinghamin palatsista, ja matkasi sinne takaisin kullatuilla vaunuilla. Katujen reunustoille oli kokoontunut satoja tuhansia ihmisiä, ja ainoastaan muutaman sadan henkilön raportoidaan protestoineen monarkiaa vastaan.
Odotetusti kuningas ja kuningatarpuoliso saapuivat lopuksi palatsin parvekkeelle tervehtimään kansalaisia. Kuningasperheen jäsenistä paikalla nähtiin myös Charlesin poika ja kruununperijä, Walesin prinssi William ja prinsessa Catherine sekä heidän lapsensa.
Toinen pojista, prinssi Harry ei kuitenkaan ollut parvekkeella, vaikka hänet nähtiin ilman puolisoaan Westminster Abbyssa. Myöskään Charlesin veli prinssi Andrew ei ollut paikalla. Kumpikaan ei toimi enää kuninkaallisissa edustustehtävissä erilaisten skandaalien johdosta.
Kuninkaallisten ilmavoimien taitolentoryhmä Red Arrows juhlisti tapahtumaa ylilennolla, jota oli kuitenkin supistettu sateisen sään johdosta.
Kommentoi Facebookissa