ELÄINSUOJELU Oikeutta eläimille on pyytänyt poliisia tutkimaan, onko kalankasvattamoilla syyllistytty rikoksiin. Erityisesti kasvattamoilta löytyneiden lintujen kuolemiin saattaa yhdistyksen mukaan liittyä metsästys- ja eläinsuojelulain rikkomisia.
Yhdistys on julkaissut videoita kirjolohikasvattamoilta. Erään kasvattamon alueelta löytyi suuri määrä kuolleita harmaahaikaroita. Osa linnuista kellui meressä kasvattamon sisällä kalojen seassa, osa oli juuttunut kasvattamon suojaverkkoihin.
– Laki ei valitettavasti juuri suojele kaloja, mutta harmaahaikarat ovat rauhoitettuja lintuja. Niiden kuolinsyyt tulisi tutkia. Mikäli linnut ovat kuolleet verkkoihin juuttumisen seurauksena, on niiden kuolema todennäköisesti ollut hidas ja tuskallinen, sanoo Kristo Muurimaa Oikeutta eläimille -yhdistyksestä.
Eläinsuojelulaki kieltää tarpeettoman kärsimyksen aiheuttamisen eläimille. Lisäksi luonnonsuojelulaki kieltää rauhoitetun eläimen tappamisen tahallaan tai huolimattomuudesta.
– Verkot ovat olleet paikalla pitkään ja niiden käyttöä on jatkettu, vaikka yritys on tiennyt lintujen juuttumisesta niihin, kertoo Kristo Muurimaa.
Oikeutta eläimille kritisoi kasvattamoiden valvontaa. Asiasta on tuoreeltaan raportoitu valvontaeläinlääkärille, mutta tarkastus on tehty vasta myöhemmin ja siitä on ilmoitettu yritykselle etukäteen. Kuolleita lintuja ei tällöin löytynyt.
Yhdistyksen mukaan kuvat ja videot 12 kirjolohikasvattamolta osoittivat, että tehotuotanto-olot aiheuttavat kaloille mittavaa kärsimystä. Joillain videoilla lähes kaikilla kaloilla oli oletettavasti kivuliaita vammoja evissä, pyrstössä ja ihossa. Ylen MOT:n haastatteleman asiantuntijan mukaan nämä kalat olisi pitänyt lopettaa eläinsuojelullisista syistä.
Kommentoi Facebookissa