FACEBOOK Viime päivinä on suomalaisissakin medioissa uutisoitu näyttävästä videosta, jossa selosteen mukaan salama iskee rantaveteen ja nostaa räjähtävän vesipatsaan. Muun muassa Facebookiin ladattu video on eri kanavilla kerännyt jo lähes 30 miljoonaa katselukertaa.
Todellisuus on kuitenkin tarua tavallisempi. Kyseessä on alunperin jo joulukuussa 2012 ladattu video, jossa suomalainen ruoppaukseen, louhintaaan ja rantarakentamiseen erikoistunut Rannikon Merityö Oy esittelee osaamistaan.
Video on nimeltään ”Porapaalutusta, osa 3: Räjäytys”. Salama ei juokse pitkin rantaviivaa, vaan kyseessä on vesiväylän syventäminen Turun saaristossa. Vedenalaisiin porausreikiin on asetettu räjähteitä.
Tarkkaavaisimmat huomasivat videon jakaneen tahon huijauksen jo viisi päivää sitten, mutta se ei ole hillinnyt ihmeellistä ilmiötä ihastelevien intoa. Video on toki kieltämättä näyttävä.
- Videolla ”Porapaalutusta, osa 3: Räjäytys”
Kommentoi Facebookissa