TULIPALO Onnettomuustutkintakeskus jatkaa Äkäslompolon hostellipalon tutkintaa. Palossa kuoli kolme henkilöä, yksi suomalainen sekä kaksi saksalaista henkilöä.
Tutkinnassa on saatu tarkennettua paloon johtanutta tapahtumaketjua sekä syttymisajankohtaa. Sähköinen syttymissyy ei vaikuta todennäköiseltä tutkinnassa saatujen tietojen perusteella. Palokoira ei palopaikalla käydessä ilmaissut palavia nesteitä.
Onnettomuustutkintakeskus on jo aiemmassa tiedotteessa rajannut pois sähköpyörien akut mahdollisena syttymissyynä, koska pyörien akkuja ei ladattu ulkona, eivätkä akut olleet kiinni pyörissä.
– Palo alkoi rakennuksen päädyssä terassitasolla sijainneesta kylmästä varastotilasta. Poissulkemalla todennäköisimmäksi syttymissyyksi jäljelle jää varastotilaan illalla tuodut nuotiotuhkat. Tulemme tutkinnan edetessä myös selvittämään, miten tuhkia on yleensä tuotu luonnosta pois tai varastoitu, toteaa tutkinnanjohtaja Timo Naskali.
Nuotiotuhkia oli jäähdytetty lumella ennen kuin ne oli siirretty varastotilaan. Varastotilan rakenne edesauttoi palon leviämistä.
– Varastotilassa ainakin ilmeisesti katto oli rakolaudoista, jolloin tuli pääsi leviämään siitä nopeasti yläkerran luhtikäytävälle, lisää Naskali.
Kylmä varastotila oli ulkopuolisen matkanjärjestäjän käytössä. Tilan pääasiallinen käyttötarkoitus oli erilaisten retkeilytarvikkeiden säilytys.
Onnettomuustutkintakeskus jatkaa edelleen aineiston kokoamista sekä kuulemisia. Turvallisuustutkintaan kuuluu myös viranomaisten toiminnan tarkastelu – mukaan lukien rakennuksen paloturvallisuus. Onnettomuustutkintakeskus on aiemmin tiedottanut, että vielä ei ole tarkasti tiedossa, millaisia palovaroittimia rakennuksessa on ollut.
– Koska palo alkoi ulkoa, on mahdollista, että varoittimet eivät ainakaan palon alkuvaiheessa hälyttäneet. Puhutetut henkilöt eivät kertomansa mukaan ole hälyttimiä kuulleet. Jatkamme paloturvallisuuskysymystenkin selvittämistä osana tutkintaa, kertoo tutkinnanjohtaja Timo Naskali.
Turvallisuustutkinnan kesto on keskimäärin 9–12 kuukautta. Onnettomuustutkintakeskus tiedottaa tutkinnasta, kun jotakin uutta ilmenee.
Kommentoi Facebookissa