LUONTO Maanantaina puoli kahdeksalta illalla Lapin poliisin partio sai hälytyksen Tornioon Kemintielle, missä ilmoituksen mukaan pieni pöllö kököttää talon seinän vieressä eikä kykene lähtemään mihinkään.
Partio meni ilmoitettuun osoitteeseen ja siellä se lintu edelleen poliisien tiedotteen mukaisesti nyyhötti paikallaan. Partio teki lyhyen tilannearvion ja toimintasuunnitelman, jota alkoi sitten määrätietoisesti toteuttaa.
Poliisipartio haki kauppaliikkeestä pienen pahvilaatikon, jonka ystävällinen myyjä vielä teippasi pohjasta turvallisemmaksi ja antoipa teippirullan lainaksi kannen sulkemista varten. Sitten lintu laitettiin varovaisesti laatikkoon ja kansi kiinni. Eikä tunnollinen partio unohtanut palauttaa teippirullaakaan kauppaan.
Linnun kanssa partio suuntasi torniolaisen lintuasiantuntija Matti Suopajärven luo. Matti totesi nopeasti, että kyseessä on nuori helmipöllö. Lintu oli ilmeisesti vahingossa törmännyt ikkunaan, niin kuin pöllön löytäneet olivat partiolle alun perin epäilleetkin. Lintu vaikutti olevan muuten hyvässä kunnossa ja Matti aikoi laittaa pöllön autotalliinsa lepäämään ja mahdollisesti aamulla vapauttaa linnun takaisin luontoon.
Tiistaina päivällä Matti Suopajärveltä tuli tieto, että lintu on koelentojen jälkeen päästetty vapaaksi. Linnun löytäjätkin olivat varsin huojentuneita kuullessaan, että pikku pöllö oli selvinnyt kokemuksesta takaisin normaalielämään.

Kommentoi Facebookissa