VÄITÖSKIRJA Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvosto on kokouksessaan 14.12.2023 päättänyt antaa elokuvaohjaaja Lauri Törhösen väitöskirjalle arvosanan hylätty. Tiedekuntaneuvosto on arvioinut väitöskirjaa ja tarkastellut väitöstä, väitöstilaisuutta sekä näistä annettuja lausuntoja kokonaisuutena.
– Tieteen vapauteen kuuluu esittää uusia ja yllättäviä näkökulmia, kuten myös esitarkastajat ovat osoittaneet. Tiedekuntaneuvosto on tehnyt ratkaisun huolellisen ja perusteellisen harkinnan jälkeen ja päätynyt hylkäävään päätökseen. Perustelemme päätöstä sillä, että kyseessä oleva työ ei täytä väitöskirjalle asetettuja kriteerejä, Lapin yliopiston dekaani ja tiedekuntaneuvoston puheenjohtaja Satu Miettinen sanoo.
Tiedekuntaneuvosto arvostelee kaikki taiteiden tiedekunnan pro gradu -työt ja väitöskirjat.
– Tiedekuntaneuvosto on myöntänyt Törhöselle väitösluvan esitarkastajien antamien lausuntojen perusteella, ja lausunnot puolsivat väittelylupaa. Perehdyttyään materiaaliin kokonaisuutena tiedekuntaneuvosto on nyt tehnyt asiassa hylkäävän päätöksen. Käynnissä olevat hyvän tieteellisen käytännön loukkausepäilyjen käsittelyprosessit eli HTK-prosessit eivät keskeydy tiedekuntaneuvoston päätöksen takia, Miettinen kertoo.
Törhösen väitöstilaisuus herätti aiemmin kohua. Vastaväittäjänä toiminut professori emeritus Esa Saarinen muun muassa totesi, ettei väitöskirjassa ole sisällysluetteloa.
”Teksti luottaa liiaksi lukijan hyvään tahtoon ja viitseliäisyyteen yhdistellä eri kohdissa ja tasoilla tapahtuvaa keskustelua.”
Taiteiden tiedekunnan väitöstöiden ohjausprosessia ryhdytään kehittämään ensi vuoden alusta. Tavoitteena on lisätä väittelijän turvaa, jotta hän voi varmistua, että väitös täyttää työn laadulle asetettavat vaatimukset jo ennen esitarkastusta.
– Haluamme parantaa väitöskirjojen ohjausprosessia entisestään. Olemme sitoutuneita hyvään tieteelliseen käytäntöön ja odotamme edelleen opiskelijoilta ja jatko-opiskelijoilta tieteellistä lähestymistapaa, Miettinen summaa.
Lapin yliopistoyhteisö keskustelee seuraavan kerran teemasta maanantaina 18.12. Tiedekuntaneuvoston päätöksestä voi tehdä oikaisupyynnön kahden viikon ajan.
Lue myös: Eija-Riitta Korhola väittää – ”Pekka Haavisto yritti päästä väittelemään tohtoriksi ilman tutkintoa”
Kommentoi Facebookissa