Lapset ja nuoret sytyttelevät tulipaloja – poliisi vetoaa vanhempiin

Tuli elementtinä kiinnostaa lapsia ja nuoria paljon, ja siksi poliisi kehottaakin vanhempia keskustelemaan lastensa kanssa tuleen liittyvistä vaaroista.

Tuli elementtinä kiinnostaa lapsia ja nuoria paljon, ja siksi poliisi kehottaakin vanhempia keskustelemaan lastensa kanssa tuleen liittyvistä vaaroista. (Kuva Fotolia)

Helsingissä on ollut syksyn aikana useita tulipaloja, joiden sytyttämisestä epäillään lapsia tai nuoria.

TURVALLISUUS Helsingin poliisi on tutkinut syksyn aikana useita tulipalotapauksia, joissa rikoksesta epäillyt ovat olleet lapsia tai nuoria. Pääasiassa kyseessä ovat olleet alle 15-vuotiaat, joista nuorimmat jopa alle kymmenvuotiaita.

– Epäiltyjä tekijöitä on noin kymmenkunta, mutta tapauksia on enemmän. Osassa tapauksista on kyse vakavammasta oireilusta, eli lapsi tai nuori on pyrkinyt tahallisesti tuhoamaan arvokastakin omaisuutta. Monesti palo on kuitenkin syttynyt vahingossa tai tulella leikkimisen seurauksena, kertoo rikoskomisario Anne Hietala Helsingin poliisilaitokselta.

Rikosoikeudellinen vastuu alkaa Suomessa 15-vuotiaana, joten sitä nuoremmille ei voi koitua rikosoikeudellisia seuraamuksia. Sen sijaan vahingonkorvausvelvollisuus on iästä riippumaton, ja vahingonkorvaukset saattavat kohota jopa seitsemännumeroisiin lukuihin.

Vanhemmilla ei ole velvollisuutta korvata lastensa aiheuttamia vahinkoja. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että nuorelta ryhdytään perimään vahingonkorvauksia siinä vaiheessa, kun hän menee töihin ja alkaa saada palkkatuloja.

– Vaikka rikoksesta epäillyt olisivat alle 15-vuotiaita, tutkii poliisi tapaukset aivan yhtä perusteellisesti kuin muutkin rikokset. Suurin osa nuorten jutuista pystytään selvittämään.

Epäillyt kuulustellaan ja rekisteröidään, mikä tarkoittaa muun muassa sormenjälkien ottamista poliisin rekisteriin.

– Nuorta saattaa kirpaista erityisesti se, että esimerkiksi puhelimet joudutaan takavarikoimaan esitutkinnan ajaksi. Alaikäisten kohdalla olemme lisäksi aina yhteydessä sekä vanhempiin että sosiaaliviranomaisiin, Hietala toteaa.

Tuli elementtinä kiinnostaa lapsia ja nuoria paljon, ja siksi poliisi kehottaakin vanhempia keskustelemaan lastensa kanssa tuleen liittyvistä vaaroista. Joulun aikaan poltetaan paljon kynttilöitä, mikä voikin olla hyvä tilaisuus opetella yhdessä kotona turvallista tulenkäsittelyä.

– Lapset ja nuoret eivät aina ymmärrä, miten vaikea tulta on hallita. Myöskään ei tiedosteta sitä, että tulipaloissa itse liekkejä vaarallisempia ovat savukaasut. Jo muutamalla henkäyksellä voi olla kohtalokkaita seurauksia, Hietala varoittaa.

Poliisi on huomannut, että nuoret innostuvat leikkimään tulella usein esimerkiksi autioissa rakennuksissa. Tuntemattomissa paikoissa on mahdotonta ennustaa, miten materiaalit ja mahdolliset myrkyt reagoivat tuleen ja savukaasuihin. On tapauksia, joissa nuoret ovat kuvitelleet esimerkiksi sisälle sytytetyn nuotion sammuneen, mutta heidän poistuttuaan koko rakennus onkin roihahtanut palamaan.

Vanhempien on tärkeää tietää, missä lapset liikkuvat ja hälytyskellojen pitäisi soida, jos nuori haisee kotiin tulessaan savulle.

– Joululomien lähestyessä olisi hyvä, että nuorilla olisi mielekästä tekemistä ja turvallisia paikkoja kokoontumiselle, koska tylsistyminen saattaa tuottaa huonoja ideoita. Uudenvuoden juhlinta on ilotulitteiden vuoksi erityisen riskialtista. Alle 18-vuotiaillahan ei pitäisi edes ilotulitteita olla, mutta valitettavasti alaikäiset niitä jostain kuitenkin saavat haltuunsa, Hietala pohtii.

Myös aikuisten on syytä kiinnittää joulun aikaan huomiota paloturvallisuuteen. Kynttilöitä ei koskaan saa jättää valvomatta, jouluvalot on turvallisinta sammuttaa yöksi ja ilotulitteiden kanssa on noudatettava varovaisuutta.

Kommentoi Facebookissa