KORIPALLO Koripalloliitto vahvistaa, että sensaatiomaisen tulokaskauden NBA:n kaikkien aikojen menestyksekkäimpiin seuroihin lukeutuvan Chicago Bullsin riveissä päättänyt Lauri Markkanen, 20, nähdään Susijengin paidassa kesän 2018 MM-karsintaotteluissa.
– Kiva päästä pukemaan taas Suomi-paita päälle oman kotiyleisön edessä. EM-kotikisoista jäi elinikäiset muistot ja nyt lähdetään tekemään uusia muistoja, Markkanen hymyilee.
Johdettuaan viime elo-syyskuussa Susijengin neljään voittoon kuudessa pelaamassaan EM-kisaottelussa Markkanen siirtyi NBA:han, missä hän pelasi 68 ottelua kunnioitettavilla 15,2 pisteen ja 7,5 levypallon keskiarvoilla. Markkanen vakiinnutti otteillaan paikkansa nuorentuneen Chicago Bullsin avainmiehistössä.
– Ihan hyvät fiilikset jäivät tulokaskaudesta. Kun kroppa tottui pelirytmiin ja liigan kovuuteen ja nopeuteen, pärjäsin mielestäni mukavasti. Paljon jäi parannettavaakin, mutta sitä varten tässä töitä tehdään, Lauri kommentoi tulokaskauttaan ammattilaisliigassa.
Karsintoja pääsystä Kiinan vuoden 2019 MM-kisoihin pelaava Susijengi on pelannut marras- ja helmikuun MM-karsintaikkunoissa neljä ottelua ja voittanut niistä kaksi. Joukkue jatkaa karsintataivaltaan juhannuksen jälkeen Tshekkiä ja Islantia vastaan.
Nelijoukkueisen lohkon kolme parasta joukkuetta etenee kauden 2018–2019 aikana pelattavaan kuuden joukkueen jatkokarsintalohkoon. Jatkokarsintojen kolme parasta lunastaa paikkansa Kiinan MM-kisoissa, jotka pelataan 31.8.–15.9.2019.
– Tshekki on kova joukkue, ihan syystäkin lohkon kärjessä. Islanti oli meille todella vaikea vastus viime kesän EM-kisoissa, Markkanen arvioi keskikesällä pelattavan MM-karsintaikkunan vastustajia.
Koska alkulohkon jokainen voitto lasketaan mukaan jatkolohkovaiheeseen, nousevat kesäkuun vierasottelu Tshekeissä ja heinäkuun kotiottelu Islantia vastaan arvoon arvaamattomaan.
– Pyritään siihen, että ollaan koko jengi täydessä iskussa kesällä, haetaan kaksi voittoa ja jatketaan matkaa kohti Kiinaa.
- Lähde Suomen Koripalloliitto
Kommentoi Facebookissa