KIRJALLISUUS Vuoden 2018 Kirjan ja ruusun päivän kirjailijaksi valittu Leena Lehtolainen on Suomen tunnetuimpia dekkaristeja. Hänen tunnetaan erityisesti Maria Kallio ja Hilja Ilveskero -romaaneistaan. Lisäksi Lehtolainen on kirjoittanut useita perhe- ja avioliittoromaaneja. Kirjoja on käännetty jo 29 kielelle.
Leena Lehtolaisen rikosromaanien sarjan aloitti vuonna 1993 ilmestynyt Ensimmäinen murhani, joka toi sankarittarensa Maria Kallion myötä suomalaiseen dekkarikirjallisuuteen innolla vastaanotetun naisnäkökulman.
Tänä vuonna kaupanpäällisenä jaettava Kirjan ja ruusun päivän erikoisteos, pienoisromaani Turmanluoti tuo Maria Kallion ehkä lähemmäksi kuin koskaan. Antti Sarkela, rikoskomisario Maria Kallion aviomies, yllättää perheensä ryhtymällä metsästämään. Hän hankkii metsästäjäntutkinnon ja aseenkantoluvan sekä pääsee tutun kautta nopeasti Siuntioon jahtiporukkaan.
Antti kuvittelee metsässä liikkumisen ja hirvestyksen olevan mukavaa vastapainoa tutkijantyölle. Uutta ajateltavaa tulee kerralla liikaa, kun yksi hirvestäjä kuolee vahingonlaukaukseen. Vai oliko se vahinko? Kun epäilykset kohdistuvat myös Anttiin, on Maria Kallion vaikea pysyä erossa raaseporilaiskollegoiden hoitamasta rikostutkinnasta.
Teosta jakaa yli 100 kirjakauppaa ympäri Suomen. Nimikkokirjaa jaetaan vain kaupanpäällisenä ja vain juhlapäivänä 23.4. kaikille vähintään 15 eurolla kirjoja ostaville.
– Vuotuisella juhlakirjalla kirjakauppiaat haluavat kiittää kaikkia kirjan ystäviä ja muistuttaa paikallisten ja kirjallisuudelle omistautuneiden kirjakauppojen merkityksestä. Verkosto on käynyt vuosi vuodelta pienemmäksi, mutta vielä on kirjakauppoja, joissa on tarjolla laaja valikoima, asiantunteva henkilökunta ja joita vie eteenpäin vahva rakkaus kirjallisuuteen, kertoo Kirjakauppaliiton toimitusjohtaja Laura Karlsson.
Kirjan ja ruusun päivän alkuperä on vuodessa 1926, jolloin barcelonalaisen kirjakauppiaan ajatuksesta huhtikuun 23. päivä valittiin kirjojen ja ruusujen päiväksi. Kauppiaan ajatus oli, että juhlapäivänä miehet antaisivat naisille ruusuja ja naiset miehille kirjoja.
Vuonna 1995 Unesco julisti Kirjan ja ruusun päivän Maailman kirjan ja tekijänoikeuksien päiväksi. Julistuksen mukaan ”kirjat ansaitsevat erityisen päivänsä, jolloin niitä juhlitaan vapauden, yhteenkuuluvuuden ja rauhan symboleina”.
Aiempien vuosien nimikkokirjailijoita ovat olleet Tuomas Kyrö, Jari Tervo, Anna-Leena Härkönen, Kari Hotakainen, Ronja Salmi ja Roope Lipasti. Erikoisteosta on jaettu vuosittain kymmeniä tuhansia kappaleita.
Kommentoi Facebookissa