JÄÄKIEKKO Leijonat aloitti jääkiekon Karjala-turnauksen 4-0 -voitolla Tampereella Sveitsistä. Päävalmentaja Jukka Jalosella ei ollut valittamista tuloksen suhteen.
– Ei mitään moittimista. Hyvä taistelu ja muutenkin ansaittu voitto. Pitää olla tyytyväinen, hän sanoi.
Mutta itse pelaamisen suhteen Jalonen löysi kyllä parannettavaa.
– Hyökkäyspeli ei ollut sitä, mitä odotettiin, vaikka luotiin tuplamäärä paikkoja siihen, mitä Sveitsi, mikä tuntui vähän oudoltakin. Omissa oltiin vähän pidempäänkin, mutta ei tullut yhtään paikkoja. Oltiin omassa päässä jämäkkiä ja siihen pitää olla tyytyväinen.
Erikoistilanteiden osalta Suomi pääsi pelaamaan vain alivoimaa. Sveitsi ei jäähyjä ottanut.
– Aika harvinaista, ettei kertaakaan pääse pelaamaan ylivoimaa. Meillä on aika hyviäkin ylivoimapelaajia, eikä se ole optimitilanne, kun ei pääse käyttämään omia vahvuuksiaan. Toivotaan, että saadaan parissa seuraavassa matsissa vähän ylivoimaakin, hämmästeli Jalonen.
Viimeistä kauttaan Leijonia valmentava Jalonen korostaa, ettei Suomen pelitapa ole juuri muuttunut.
– Ei mitään isompia muutoksia. Pieniä fiksauksia tehdään. Ehkä jossain vaiheessa rupeaa näkymään. Sama perussapluuna kuin aikaisemminkin.
Antti Suomela teki ottelussa kolme maalia. Hänen lisäkseen ottelun merkittävänä hahmona loisti SM-liigassa vahvaa syksyä pelannut Tapparan maalivahti Christian Heljanko.
– Vaatii hyvän joukkueen siihen eteen. Sitkeä Suomi oli tänään. Hyvin kyllä puolusti. Blokkasi vetoja, taisteli, ja löi paikoista maalit. Sitten tulos oli tommoinen, Heljanko sanoi.
Heljanko sai hyvää latausta siitä, että pääsi pelaamaan Leijona-paidassa kotihallissaan Nokia-areenalla.
– Tuli paljon buustia. Paikat oli niin sanotusti tutut. Saa istua samalla paikalla ja samojen kavereiden kanssa kuin arjessakin. Hienoa päästä Levtchin kanssa vetämään näitä pelejä. Silloin kun Tampereelle tulin, silloin vedettiin Lempäälän pyhätössä. Nyt väännetään vähän isommissa peleissä.
Yleisössä oli Heljangolla paljon tuttuja. Hän pystyi antamaan isoisälleen hienon syntymäpäivälahjan.
– Isoisä täytti tänään 80 ja oli ensimmäistä kertaa elämässään jääkiekkopelissä. Kiva, että pääsi näkemään tällaisen onnistuneen pelin, Heljanko paljasti.
Nokia-areena ei ollut täynnä ja tunnelma oli paikoin vaisuhko. Heljanko korosti, ettei tunnelmassa ollut kuitenkaan valittamista.
– Oli mun mielestäni hyvä tunnelma torstaipeliksi. Väkeä oli vähän enemmän kuin odotettiin. Mukava oli pelata.
Teksti Otto Palojärvi, Tampere
Lue myös: Lauri Marjamäellä oli muhkea liksa
Kommentoi Facebookissa