Loton päävoitto napsahti kuvioon perustuvilla numeroilla – lähipiiriinkin osunut täysosuma

Varmuuden vuoksi voittaja otti myös kuvan teksti-tv:n ruudusta.

Varmuuden vuoksi voittaja otti myös kuvan teksti-tv:n ruudusta. (Kuva Veikkaus)

Mies kertoo lotonneensa säännöllisesti vuosia ja lotto-onnea on ollut matkassa aiemminkin.

LOTTOVOITTO Veikkaus kertoo, kuinka keskisuomalaisessa kisakatsomossa koettiin elokuun alussa poikkeuksellisen jännittäviä hetkiä. Yleisurheilun MM-kisojen miesten 100 metrin finaalin jälkeen avattu teksti-tv paljasti nimittäin seitsemän tuttua numeroa.

– En ollut uskoa silmiäni, kun omassa vuosikausia lottoamassani rivissä oli täysosuma, tuore miljoonavoittaja kertaa tapahtumia.

Yö meni miehen mukaan valvoessa, ja aamulla kello 6:38 rivi oli tarkistettava vielä uudelleen. Varmuuden vuoksi voittaja otti myös kuvan teksti-tv:n ruudusta. Numerot täsmäsivät: mies oli voittanut Lotossa 1,2 miljoonan euron täysosuman.

Mies saapui Veikkauksen voittokahveille vasta hankkimallaan näyttävällä autolla.

– Kävin kohta voiton varmistuttua autokaupassa sanomassa, että tämän minä otan. Eivät olleet vielä voittorahatkaan tilille ehtineet, mutta saatiin silti varaus järjestymään. Olin jo aiemmin juuri tätä mallia katsellut, mies kertoo ja näyttää kuvia virtaviivaisesta uudesta autostaan.

Muita erityisiä suunnitelmia voittajalla ei ole.

– Jonkin verran matkustellaan puolison kanssa kotimaassa. Kaukomaita olen nuorempana sen verran töiden vuoksi kiertänyt, että sinne ei tee mieli matkustaa. Aulangon kylpylä on suosikkikohteitamme, pariskunta kertoo.

Voittoisa Lotto oli pelattu Hämeenlinnassa Neste Tuuloksessa. Voitto tuli luottorivillä, joka on ollut käytössä vuosia.

– Näistä onnenriveistä tulee jännittävä kuvio lottokupongille, enkä usko että muut ihan samalla kuviolla ovat pelanneet, voittaja arvelee.

Mies kertoo lotonneensa kestona säännöllisesti vuosia ja lotto-onnea on ollut matkassa aiemminkin.

– Puolivälissä 1990-lukua sain kuusi ja lisänumerolla noin 40 000 silloista markkaa. Ja jo paljon sitä aiemmin osui aivan lähipiiriin täysosuma. Kerran työkomennuksella kaukana etelässä satuin näkemään tähdenlennon, ja toivoin siinä vähän leikilläni Loton täysosumaa. Tästä on jo vuosia, mutta kävipä toive toteen nyt.

Suurimmat Suomessa saadut rahapelivoitot ovat tulleet Eurojackpotissa, kuten Päivän Lehti kirjoitti tässä.

Kommentoi Facebookissa