SÄÄTILA Maan keskivaiheille on odotettavissa alkuviikolla laajalti lumikertymiä, jotka voivat hankaloittaa liikennettä. Myös voimakas puuskittainen tuuli voi aiheuttaa yksittäistä vahinkoa.
Ilmatieteen laitoksen tekemän ennusteen mukaan Selkämerellä oleva matalapaine sateineen liikkuu sunnuntain ja maanantain aikana maan etelä- ja keskiosan päälle ja samalla syvenee. Matalapaine väistyy maamme itäpuolelle vasta keskiviikkona illalla.
Matalapaineeseen liittyy runsaita sateita sekä melko voimakkaita tuulia. Sateet alkavat pääosin vetenä, mutta muuttuvat vähitellen entistä enemmän lumisempaan muotoon. Sateet painottuvat maan keskiosaan. Ennustetut sademäärät keskiviikkoiltaan asti ovat maan keskiosassa laajalti 20–30 millimetriä, paikoin jopa yli 40 millimetriä.
– Jos sateet tulevat suurelta osin lumena, maan keskiosaan saattaa kertyä laajalti 15–30 senttimetriä lunta. Lumisade hankaloittaa liikennettä ja saattaa aiheuttaa paikoin myös tykkyvahinkoja, sanoo meteorologi Hannu Valta.
Syvenevän matalapaineen johdosta pohjoisen ja koillisen välinen tuuli voimistuu pohjoisilla ja läntisillä merialueilla paikoin myrskylukemiin. Lähinnä tiistaina tuuli voi olla maa-alueillakin Satakunnasta ja Pohjanmaalta Kainuuseen ulottuvalla vyöhykkeellä puuskissa ylimmillään noin 20 m/s, mikä myös saattaa aiheuttaa paikoin yksittäistä vahinkoa.
Ennusteeseen liittyy vielä jonkin verran epävarmuutta. Suurimmat epävarmuudet liittyvät sademääriin ja niiden alueellisiin kertymiin sekä siihen, kuinka suuri osa sateesta tulee lumena.
Lue myös: Vuosi 2018 oli poikkeuksellisen lämmin ja kuiva – Suomen 10 lämpimimmän vuoden joukossa
Kommentoi Facebookissa